Nyt on hiottava sanomisen taito lähelle huippuaan, jotta voisin ilmaista sen onnentunteen, jonka tämä päivä toi tullessaan. Savusauna nimittäin vihittiin käyttöönsä.

Puolilta päivin saapuivat saunamestarit Pentti Hakala ja Antero Kaasalainen aloittamaan lämmitystä. Se virisi Pentin johdolla kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, niin voin vakuuttaa. Samalla mestari laati pöytäkirjan lämmityksen eri vaiheista, mittasi kiukaan lämpötilat tunneittain ja tutki muutenkin saunan ominaisuudet herkällä tuntoaistilla sekä pitkällä kokemuksella. Olin tarkassa opissa, painoin kultajyväset syvälle mieleeni.

Anteron kanssa hoidimme oheisia hommia, kannoimme vesiä ja seurasimme lämmityksen kehitystä. Sitten saapui itse rakentajamestari Timo Meronen ja viimeisteli käden käänteessä kolme puuttuvaa kohtaa: pihan penkin, kaminan piipun ja itse kaminan pellityksen ja vielä yhden listan. Siinähän ei nokka tuhissut.

Kun monitaito-tukimies Ylivakerin Tauno ja arkkitehti Timo Kivimäki vielä saapuivat illan suussa, olikin sauna jo siintymässä. Taunon tuomilla kuivilla leppäpuilla se lämpisi oivallisesti. Nokilöylyt heitettiin ja seurattiin vihdanteon maailmanmestarin Pentin sitomisnäytöstä ihailusta mykkinä. Syntyipä sellaisia vihtoja, joita ei synny kuin alan taiturilta. Marja hoiti tarjoilua sujuvasti mennen tullen, sahtia ja kahvia ja makkarasoppaa nautiskelimme – ja sitten olimmekin valmiita poikia saunaan: puhalsin saunatorveen, ja kas – kuusi veljestä mahtui hyvin lauteille.

Ah sitä ihanuutta. Pentti nosti peukalon pystyyn heti ensimmäisen luomisen jälkeen: ei yhtään tikua. Hiljennyimme kuulostelemaan saunan pyhää puhinaa. Siinä kävivät monet aatokset mielessä: että näin pitkälle päästiin, että tämä unelma viimein täyttyi näin täydellisesti. Välillä pulahdimme upouudelta laiturilta Kallioisten selän viileään syleilyyn ja kipaisimme takaisin rappusia myöten saunan suloiseen lämpöisyyteen. Voi pojat mikä nautinto, mikä tuoksu ja aromi.

Jämerän pöydän äärellä, iltaisen auringon laskiessa kallistimme sahtituoppeja, kehuimme toisiamme ja pidimme monet pulinat. Pidin asianmukaisen seremonian ja lahjoitin kullekin tekijämiehelle pellavaiset pyyhkeet, mutta itse saimme niin komeat taotut saunomisvälineet että pois alta, puhumatta niistä maailmanluokan vihdoista. Pentti loihti huuliharpullaan kaihoisia säveliä kuultavaan alkusuven iltaan. Vähältä ettei tippa silmästä vierinyt ja vierikin.

Mitä kertoisin saunaillastamme muuta kuin että se kallistui himmeää hämäryyttä kohden yltyvän riemun paisutellessa rintaa, ja viimein miesporukan poistuttua pellon viertä omille konnuilleen me kaksin Marjan kanssa tunnelmoimme keskiyön jälkilöylyssä emmekä oikein uskoneet että tällainen tapaus voisi olla totta eikä vain unta katoavaa…