Huumaava kevät maalla. Rakastun uudelleen Hämeenkyröön. Täällä on ihanaa.

Haravoimme pihaa kuin vimmatut, kuuntelemme lintuja, kohentelemme haljenneita rappusia, istutamme ja suunnittelemme. Vaihdamme kuulumisia talven jäljiltä naapureitten kanssa. Syksyisen viemärityömaan jälkeen piha on murheellisessa kunnossa, työtä riittää. Aurinko paistaa, ilma helisee.

Aamukahvilla hiljenin kerrankin kuuntelemaan radion kirjallisuusohjelmaa. Debytantti Raimo Pesonen puhui selkeästi järkeä, mikä ei ole ihan yleistä. Romaaninsa Erityisosaajia alkoi heti kiinnostaa. Harvoin kirjallisuus ottaa näin reippaasti, harkitusti ja kokemusperäisesti kantaa yhteiskunnan ilmiöihin.

Kun päivän riehumisesta raukeina istahdimme iltamyöhään vielä katsomaan dokumenttia prissi Charlesin toiminnasta 60-vuotispäivänsä tiimoilta, yllätyimme peräti. Miten viisas mies onkaan tämä naureskeltu prinssi. Toimii pontevasti ja intensiivisesti yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseksi, jopa maailman pelastamiseksi. Omaa punnittuja arvokonservatiiveja mielipiteitä, joista lyhyt harppaus todelliseen radikalismiin. Osaa vaikuttavasti kommunikoida ihmisten kanssa. On selvästi löytänyt oman kutsumuksensa.

Voisiko meillä presidentti toimia samaan tapaan? Tuskin, ns. arvojohtaminen on jotakin yleistä puhelemista. Puuttuu konkreettisen toiminnan ulottuvuus. Entä Ahtisaari, voisiko hän valita myös kotimaisia kohteita suuren aktiivisuutensa ja kokemuksensa valaistukseen. Epäilenpä. Entäs Niinistö, hänessä voisi olla annos Charlesin rohkeutta ja potentiaalia. Jäädään odottelemaan.