Uni jäi lyhyeksi, kello viideltä herätys ja lentokentalle. Yhdeksän jälkeen sikäläistä aikaa jo kääntelimme Ford Fiestan rattia Heathrowlta Lontoon kehätielle. Olihan hiukan hankalaa totutella vasempaan liiikenteeseen lauantairuuhkassa, vaihdekin väärällä puolella. Olen hellinyt itseäni automaattivaihteella, nyt lusikoitava tuhkatiuhaan suurissa liikenneympyröissä. Muutaman harhaanajon ja sadattelun jälkeen löysimme reitin kaakkoon Woodbridgen suuntaan.

Meidän tuli matkailla Marjan serkun Irman ja hänen miehensä John McCreadien vieraiksi High House Farmille, mikä etukäteen tuntui helpolta, mutta kartanlukijani äärimmäisen suurpiirteisten ajo-ohjeiden saattelemina pyörimme pikkukaupungissa varmaan parisen tuntia totaalisen harhan vallassa ennen kuin selvisi, että farmille oli matkaa vaikka kuinka monta mailia! Yhteyskin katkesi, kun isäntäväkemme lähti vastaamme ilman kännykkää. Pienen painajaisen jälkeen reitti löytyi ja saimme majoituksen Irman ja Johnin hienossa tiilitalossa, rauhaisassa vierashuoneessa.

Ehdimme tuskin levähtaa ja nauttia kevyen iltapalan, kun jo paineltiin Snape Maltings Concert Halliin (entinen olutpanimo, kunnostettu Benjamin Brittenin kunniaksi), missä English Touring Opera antoi The Magic Fluten, varsin maagisesti modernisoituna, karuna, vahvana, hyvin laulettuna versiona. Olihan rentouttavaa nauttia musiikista kovan päivän jälkeen. Tapasimme myös Irman ja Johnin reippaat tyttäret Susanin ja Annan seka edellisen puolison Piersin, joka toimekkaasti järjesti väliajalla valkoviinitarjoilun.

Kun vielä tempaisimme pari tukevaa viskimoukkua esityksen päälle Johnin tarjoamana (vanha merikarhu, aivan Bo Carpelanin näköinen), maittoikin uni harvinaisen makeasti.