Tampereella keskustelimme Yrjö Varpion kanssa klassikoista, Linnasta ja Waltarista (kas kummaa) Juhani Niemen mallikkaalla puheenjohdolla. Vanhoja työkavereita Tampereen yliopistosta, ei tehnyt tiukkaa. Kuulijoina Villa Macissa (ent. Nykytaiteen museossa) Linna-seuran ja Waltari-seuran aktivisteja ja kaiketi muitakin kiinnostuneita. Kovin näkyvästi tilaisuutta ei mainostettu, asiallista ja rattoisaa silti.

Ihan sanoiksi ei vielä saada, kuinka kirjailijoiden asemat ovat muuttuneet elämäkertojen jälkeen. Elämäkertojen merkityksestä sinänsä puhuimme, viitaten Jyrki Nummen ylimieliseen juttuun Bibliophiloksessa (1/09). Tätä asennetta on vallassa siellä tutkimuksen aitioissa. Tehkööt vapaasti erikoistuvia tutkielmiaan, mutta suurta lukijakuntaa lähestyvillä yleisesityksillä on oma merkityksensä. Kaikki eivät sellaisiin jaksa ryhtyä. Eivät ainakaan ne, jotka virkoja tavoittelevat.

Oli kiidettävä suoraan takaisin Hämeenkyröön ja kirjastoon, missä meneillään F.E. Sillanpään Seuran vuosikokous. Merja Eskelinen esitteli graduaan Sillanpään mieskuvasta (Joensuun yliopisto). Hyvä että poiminut tämän kulman, joka taisi Lasse Koskelalta jäädä aikoinaan kesken. Merja voisi jatkaa hyvää tutkimusta.

Sen verran jouduin flunssavuoteeltani skarppaamaan, että kunto suistui illalla pahemmaksi. Jaksettiin sentään katsella varsin ansiokasta juhladraamaa Porvoon kirkosta. Hyvä teksti, hyvin havainnollistettu, loppuja liian monia. ”Se oli sota, jonka valloitettu maa voitti.”