Viimein päättyvät hiihdot Tsekissä, on aikakin. Miesten hiihdon yllättävä elpyminen on ilahduttanut, tietysti naisten upeat suoritukset eritoten. Kivaa taas katsella hiihtoa, jossa suomalainekin suksi vähän jyllää. Pysyivät pojat kohtalaisen hyvin tuntumassa tänään maratonillakin.

Mutta en tiedä, minua on viikon kiusannut tv-selostajien vimma puhua pulista koko ajan kaikkea joutavaakin vanhaa tilastoa ja muistoa ja spekulointia, niin kuin kuva ei koskaan itsessään riittäisi. Kun lisäksi nämä yhteislähdöt ja sprintit ovat nykyään teennäisen sählääviä ja levottomia, on vaikeaa yksinkertaisesti havaita aina järjestysten vaihtuminen; siinä olisi rauhallista selostamista kylliksi. Olihan arvokkaampaa, kun hiihdettiin viisikymppinen perinteisellä tyylillä yksittäislähdöin ja saatiin puoli tuntia odotella ennen kuin Tiilikainen kertoi ensimmäiset väliaikatiedot. Siinä sopi Noposenkin runoilla Kuusamon riekoista ihan riittämiin.

Olen lukenut Aulis Aarnion muistelevan esseeteoksen Vastahankaan (Siltala): verratonta mikrohistoriaa ja kulttuurihistoriaa, tieteenkin historiaa, oikeusfilosofiaa, paikallista teatteriharrastusta ja ennen muuta koskettavaa henkilöhistoriaa. Kuinka vaatimattomasti on eletty, kuinka mittaviin suorituksiin silti ylletty! Suositeltava teos. Kirjoitin Aulikselle kirjeen, koska en Puolan matkan vuoksi pääse Kangasalle kirjan kastajaisiin.