Elinan päivä. Arkistoissa peuhattiin Vesan kanssa. SKS menee isoon remonttiin, alkaa olla kiire pelastaa mitä pelastettavissa on.

Olli Kortekankaan Isän tyttö illalla oopperassa: suuri pala haukattu äskeistä historiaa, ja se esitellään harvoin viivoin, perhepsykologian näkökulmasta. Tuttuja ilmiöitä, aikakausien läpiloikkauksia, viitteellistä luonnehdintaa. Mutta siinä oli ainakin sanomaa: huolehtikaa läheisistänne. Vallankumous jäi romanttiseksi huitaisuksi ilmaan, aatteet väljähtyivät ja kaikista tuli mukavia keskiluokkaisia, mutta perheen sisäiset traumat jäivät elämään. Sodassa kaatuneen isän opetus lähdöstä, jotta tulisi viisaammaksi, osoittautui sekin subjektin kannalta hyödylliseksi mutta läheisten kannalta tuhoisaksi. Loppu oli nätti, julistava, mutta miten erilaista julistusta eturintamassa kuin aikoinaan Lapualaisoopperassa. Pientä, pyytelevää, vetoavaa.

Siellähän oli Turkasta alkaen teatteriväkeä ja muita intellektuelleja katsomossa. Jotenkin tämä koetaan tärkeäksi, eihän usein tehdä nykyoopperaa isoista lähimenneisyyden asioista. Ihmiskuvissa olisi voinut olla enemmän koskettavuutta, monet esittivät yhden piirteen tyypillisyyksiä. Kaunis ja vähän kosiskeleva loppu jätti kuitenkin hyvän mielen.

Mitä mieltä musiikillisesti, enpä tiedä. Jotain kaunista laulullisuutta, johtoteema ja loppulaulut, eleettömyydessään. Solisteissa ei moittimista, sanoista joskus vaikea saada selvää. Melodiat muuten samaa sekavahkoa, painokkaita alleviivauksia. Sympaattinen kokemus silti.