Panu Rajala

Valtavat Sillanpää-juhlallisuudet Hämeenkyrössä.

&nbsp Valehtelematta klo 11.15 lähdettiin kotoa seminaarikahveille ja klo 23.15 päästiin palaamaan illallisilta. Kellon ympäri Sillanpäätä! Kun Hämeenkyrössä juhlitaan, se tehdään kanssa sitten perusteellisesti.

&nbsp Seminaari olikin tasokkaampi kuin odotin, auditoriossa puhelimme viisi tuntia, välillä sentään ruokailu. Anto Leikola on aina vain vedossa, ja hänen totinen tieteellinen huumorinsa puri hyvin tähän yleisöön. Anto selvitteli Sillanpäälle tärkeitä tutkijoita, Ernst Haeckeliä ja Wilhelm Ostwaldia, fyysikoita, kemistejä, monisteja.

&nbsp Minä pääsin jatkamaan kirjailijan luontoelämyksistä, ja voisinkin ainakin alkuosaa panna esitelmien osastoon, malliksi mitä siellä meinattiin. Nuori tohtori Kirsi Tuohela yllätti napakalla esitelmällä Sillanpään naisten kohtaloista, esillä äite-Miina 1800-luvun lopun naisena ja sitten teosten Hiltu ja Silja, nuorina kuolleet. Naistutkimuksella olisi näistä paljonkin sanottavaa.

&nbsp Valtteri Matinpoika Yrjölä kajautteli välillä Merikantoa ja muuta saamarin komeasti, pojasta alkaa tulla tosi tenori. Jussi Niinenmaa johdatteli iltapäivää karhealla huumorillaan.

&nbsp Pidettiin hädin tuskin pieni tauko ja jatkettiin tietokilpailulla. Olimme Aarnen kanssa laatineet hyviä kysymyksiä ja joukkueita ilmaantui peräti kuusi. Tasaista oli ja hyvin tiesivät. Ensin meidän F. E. Sillanpään Seuramme oli johdossa, mutta joukkue nimeltä Töllinmäkeläiset ajoi ohi lopputaistossa eikä ihme: edustivat yhteiskoulua ja F. E. Sillanpään lukiota, pari nuorta tietorikasta äidinkielenopettajaa sekä vararehtori Asko Mielonen. En olisi uskonut näin kovaksi porukaksi. Hämeenkyrön kunta ja Hämeenkyrö-seura jakoivat kolmannen sijan.

&nbsp Kuten Aarne sitten palkintoja jakaessaan mainitsi: vastoin epäilyksiä Hämeenkyrössä luetaan Sillanpäätä ja tunnetaan Sillanpää hyvin.

&nbsp Pannaas kysymykset ja vastaukset myös tuonne liitteeseen niin voitte testata omaa tietämystänne. Kustakin oikeasta sai yhden pisteen, voittajille niitä kertyi 14 pinnaa. Kysymyksiä 17, viimeinen jokeri jäi käyttämättä.

&nbsp Illallisilla keskuskoululla tunsin historian siiven lehahduksen: täällähän istuin Kyröläisissä pidoissa ensi kerran 1971, nuorena opiskelijana, vasta aloittelemassa paluutani sukujuurille. Näin kiertyi yksi ympyrä. Meillä oli hyvää pöytäseuraa Kaunon ja Aunen ohessa Hannu Lehtipuu ja nuorikkonsa Anneli Hokkanen ja Saku Sillanpää Anna-Liisoineen, olihan siellä sitten Yrjö ja Renate Varpiokin ja Laurilat ja kaikkea muuta porukkaa kovasti, sali täynnä ja ohjelmaa niin pirusti, seitsemän sortin soittajia ja laulajia, Anssi Hirvonen salskeana tenorina kunkkuna ja sarveen tröötöttäjät Vammalasta riemukkaana remunumerona. Aarne piti tilanteeseen sopivan juhlapuheen. Mutta Helmi Tarkin esitys Sillanpään murrepakinasta ’Ku sokeria saatiin’ oli ylitse kaikkien, Helmi on edelleen ihmeellisessä vedossa ja hallitsee murteen sävyt ja rytmit mestarillisesti. Kerta vain harjoittelimme hänen luonaan ja heti luonasi. Teksti toki vanhempaa ohjelmistoa. Silja Sillanpää oli illan säteilevä juontaja, suvun hallussa sekin posti.

&nbsp Näin selvittiin ehjin nahoin täyskuuta ihailemaan kotiparvekkeelle. Kyllä huokaistiin aika syvään. Ylitäyteläisestä ja rytmittömästä ohjelmasta huolimatta tai siitä johtuen varsin antoisa päivä.

Retki Porvooseen ja Kardragiin.

&nbsp Tämä oli Sillanpään Seuran urhea joukkue, joka bussilla porhalsi ensin Ikaalisista ja Hämeenkyröstä tänne Rautatientorille ja tästä jatkettiin Porvooseen. Kiintoisaa oli tutustua Bookwellin moderniin kirjapainoon, joka tuottaa jo yli puolet (60%) kirjoistaan ulkomaille! Pohjoismaiden suurin yksikkö. Suurimman vaikutuksen teki venäjänkielinen loisto-Raamattu, jossa Putin kättelee kansilehdellä patriarkkaa. Aikoihin on eletty! Tuollaisen haaveilemisestakin olisi ennen saanut vankeutta.

&nbsp Muisteltiin vielä Sillanpään surkuhupaisia vaiheita Porvoossa maineikkaan Panu-lehden toimittajana 1920-luvulla ja paineltiin sitten merenrannalle Kardragiin, missä Ullan (Nordgren, Hempun tytär) uusi hovi tarjoili ruhtinaallisen kalasoppa-aterian vanhassa tallissa. Kuulimme myös Bjurströmin suvun historiasta mainion esittelyn. Ulla oli kolmatta päivää eläkkeellä OPM:stä ja sen kyllä huomasi säteilevästä olemuksestaan, mihin taitaa vaikuttaa myös uusi ihmissuhde. Juhlittavaa siis Porvoon mitalla.

&nbsp Kaavailtiin Niinenmaan Jussin ja Laurilan Aarnen kanssa tulevia taistoja ylihuomenna Hämeenkyrössä, missä Sillanpään juhla jatkuu kellon ympäri. Kerättävä voimia.

&nbsp Kuulin Askolta, että Pitko on voittanut sittenkin rankkarikisan mentyään viime hetkillä Artsin ohi. Dramaattinen ratkaisu, joka jättää Saksa-ottelunkin varjoonsa.

Ennen vanhaan yliopisto alkoi tänään, iskostunut mieleen päivämääränä.

&nbsp Puheltiin Tarleena Sammalkorven kanssa kanssa radiossa lähinnä nuoresta ja 30-luvun Waltarista, tulee Kirjakerhossa perjantaina ja lauantaina.

&nbsp Kun palailin, taksikuski kierteli kaukaisia rantoja, koska futisjuhlat olivat jo menossa keskikaupungilla. Kolme tuntia ennen ottelua! Yleisö valmistautuu nykyään ajoissa. Katselin yllättävän reipasta matsia voice-kanavalta, minusta oli ihmeellistä että Suomi piti aloitteen ja teki kolme maalia. Tasapeli ei tuntunut ollenkaan tappiolta. Ehkä Suomi vielä joskus…

Lauttasaaren kirjastossa Seppo Väisänen juonsi leppoisan Waltari-illan. Olenkohan tässä kirjastossa käynytkään. Heikki Koski kertoi että se on uusittu ja kohtalaisen hyvä. Kuulijoita ainakin tuli sateisena iltana huone täyteen, käytävälläkin kuuntelivat. Oli irtonainen tunnelma, Waltarin kuolemattomuuden teemaa käsittelin, kyselivät ja keskustelivat aktiivisesti ja Anneli jakeli virkeänä tietoa seurasta ja juhlista ja tri Della Finan Turms-tulkinnasta. Toinen kova asiantuntija paikalla, Raimo Salomaa. Lopuksi Seppo esitti Waltarin harvinaisemman runon ’Vapauden pojat’, josta oli sikälikin iloa, että huomasin kuinka paljon tekijä oli lyhentänyt sitä Pöytälaatikkoon. Seppo luki koko komean runon alkumuodossaan Suomen Kuvalehdestä 1958.

&nbsp Kun olin juuri päivällä saanut kokoon talvisodan kirjailijoita koskevan artikkelin Anssi Mäkisen toimittamaan kirjaan (WSOY), tuntui luontevalta jatkolta kuulla runo, joka käsitteli punapäällikön teloitusta ja sitten hänen poikansa sankarikuolemaa talvisodassa. Kansallinen eheytys siinäkin oli tekeillä. Seppo huomautti aivan oikein, että Waltari syvä sympatia punaista taistelijaa kohtaan on aina omiaan muuttamaan ihmisten luutuneita käsityksiä tästä kirjailijasta. Waltarissa on niin monta särmää, aina voi valita uuden ja tuoreen kulman mistä lähteä.

&nbsp Vieläkin tarkistettava viimeisiä viitteitä. Toimittaja Seppälä tekee suururakkaa vertaillen korjattuja vedoksia uusiin, jotka kiitävät painoon maanantaina. Muutama päivä armonaikaa keksiä vielä jotakin. Ei vaankaan, se on nyt siinä, ei auta mikään enää. Muu kuin pilkuntarkka tarkistelu.

&nbsp Kaiken keskellä Marjan suurhanke, keittiöremontti, valmistui sekin ensivaiheessaan ja hyvältä näyttää. Kun savusaunaankin on kuulemma kohonnut Hämeenkyrössä kolmas, pian neljäskin hirsikerta, näitä rautoja on kuumenemassa vähän joka suunnalla. Minä vaan papereitani tutkiskelen ja konettani nakutan, hyvä niinkin.

&nbsp Tulinpa muuten Mäkisen sotakirjaa varten lukeneeksi vasta nyt sellaisenkin teoksen kokonaan kuin Palolammen Kollaa kestää, kuuluisa kirja ja tietysti faijan hyllyssä; vetävämpi ja voimakkaampi sodan kuvaus kuin luulinkaan. Totta kai patrioottinen ja ihanteellinen, mutta myös realistinen, osin hirtehishumoristinen. Hyviä henkilöpiirrelmiä Marokon Kauhusta alkaen. Ajelen sisään talvisotaan, librettoa takoo alitajunta, kohta konekin.

Töölön kirjastossa olikin tähän asti viehkein Waltari-tapahtuma.

&nbsp Eurooppalainen Kulttuuriyhdistys järjesti monikansallisen ja poikkitaiteellisen näyttelyn Sinuhen innoittamien taiteilijoiden toimesta. Neljä taiteilijaa, Romaniasta Gloria Bradanau, Saksasta Angela Börnicke, ja meiltä Suomesta Aila Salmivaara ja Paul Tiililä. Varsinkin vierailijoiden Glorian ja Angelan keramiikkatyöt ja taulut ihastuttivat, ja he esittelivät ne hauskasti. Myös Salmivaaran grafiikka oli herkkää ja aidon näköisesti egyptiläistä, Tiililä oli vetäissyt symbolisemmin romaanin tunnelmia tauluihinsa.

&nbsp Mutta ensin näyttely avattiin puheilla, kuohuviinillä ja tanssilla ylhäällä Waltari-salissa. Tanssija Marion Christodoulou esitti turkkilaisen musiikin ja sitten egyptiläisen kaksoispillin ja käsirumpujen säestyksellä kauniita ja aidon näköisiä tansseja faaraoiden ajalta, pukukin oli hivelevä. Minun tehtäväni oli virallinen avaus, minkä jälkeen Piia-Noora Kauppi kertoi yhdistyksen toiminnasta ja osoitti oivaa Waltarin tuntemusta. Matti Heikkilä esitteli taiteilijat. Kävi ainakin ilmi, että Sinuhe on ehtymätön innoittaja, Gloria oli vieläkin romaanin lumoissa luettuaan romaniankielisen käännöksen.

&nbsp Täällä oli puheissa vähän sellainen käsitys vallalla, että Waltari-seurakin oli mukana yhteistyössä, mutta ei siellä näkynyt yhtäkään tuttua jäsentä paitsi toimikunnan sihteeri Merja Vainio, joka on aina paikalla. Seura taisi uinahtaa onnensa ohi, vaikka asia oli kyllä talvella meillä parikin kertaa esillä. Toisaalta hyvä, sillä sali täyttyi nytkin tasokkaasta yleisöstä ääriään myöten. Tämä eurooppalainen yhdistys voisi olla hyvä yhteistyötaho, kansainvälisyyttä tässä vähän kaivataan ettei mene ihan umpisuomalaiseksi Waltarin juhlinta. Onhan tapahtumia tulossa laajalti, Pariisista aletaan parin viikon päästä, Tallinnassa ja Lontoossa jatketaan.

&nbsp Hieno näyttely jatkuu Töölön kirjastossa (2. krs.) 28.9. saakka ja siirtyy sitten Itäkeskuksen ja Rikhardinkadun kirjastoihin. Käykää ihmeessä katsomassa. Ja pääjuhlakin tulossa jo ensi viikolla! Tänään pärjättiin saksalla ja englannilla, mutta juhlassa luetaan Sinuhea 12 kielellä. Kai olette varanneet illalliskortit (ks. Suomen Kuvalehden tai Hiidenkiven ilmoitukset). Tää on nyt yhtä humua ja juhlanhyrskettä ja tiivistyy vain.

Pitkä viikonloppu maalla, henkeä vetämässä.

&nbsp Savusaunan ensimmäiset vankat hirsikerrat tuottavat suurimman ilon. Siitä se nousee. Kirvesmies tekee hyvää jälkeä, tässä ei hätäillä. Saan tärkeää kiuasinformaatiota Savusauna-klubin räppänämestarilta. Täällä riittää alan taitureita.

&nbsp Toinen kohokohta: Erik Gustavsonin elokuva Sähköttäjän rakkaus Hamsunin romaanin mukaan (Telegrafisten) oikullinen, oivallinen, nautittava – pitäisi taas lukea Hamsunia, hänen hermovireisiä lauseitaan ja henkilöitään.

&nbsp Marja katsoi tanssikilpailuja silmät killellään, minä luen vanhaa sotakirjallisuutta, tietyssä tarkoituksessa. Muuten vaan kunnostellaan sitä sun tätä. Vettäkin tuli roimasti vielä perjantaina, etelässä on kuulemma ihan kaunista.

&nbsp Ai niin, Sarah Palin rävähti täälläkin, vähän niin kuin Annamari Sipilä Hesarissa kirjoittaa: tuo ainakin väriä ja vauhtia, meillä ei kukaan mimmi rohkenisi tällaiseksi poliitikoksi. Heti oli harjoitukset tuollakin Honkalan ampumaradalla enkä päässyt sen takamaastoon sieneen, mutta karvarouskuja löytyi silti sangollinen suolasieniksi.

Kekkosen syntymäpäivä, mutta se ei ole nyt agendalla.

&nbsp Piti menemäni maanpuolustuskurssin tilaisuuteen Kone Oy:n pilvenpiirtäjään, mutta äkilliset työt estivät. Oli lyhennettävä esipuhetta ja muutamaa lisäystä, jotta mahtuvat valmiin taitoksen kehyksiin. Siinä sateinen ilta sujuikin.

&nbsp Katseltiin kiekolta JP Pulkkisen dokumenttia Waltarista, joka näytettiin seuran katselussa eilen; en päässyt, mutta Marja käväisi. Liikkuva, rento, moderni dokumentti eikä tee vääryyttä kohteelle. Pulkkisella on semmoinen etsivä, avoin ote. Kannattaa tarkkailla parin viikon päästä koska tulee ulos (Tv1). Tietysti se näyttää vain muutaman lohkon, aihe on mittaamaton.

&nbsp Siinä ja aamun Hesarissa kiinnitti huomion aikamme kirjailijoiden Hannu Raittilan ja Matti Mäkelän pinnallinen käsitys Waltarista jonkinlaisena sorminäppäryyden virtuoosina (kirjoitti muuten kahdella etusormella). Näin nähdään vain yksi puoli, helpoimmin avautuva, joka sopii väheksyjien horisonttiin. Waltarin varsinaisiin syvyyksiin Raittila ja Mäkelä tuskin tietäisivät vilkaistakaan.

&nbsp Maikkarin uutisissa meni kuulemma pätkä Waltaria, jota en nähnyt. Kaiketi kohtuullinen. Nyt sitä alkaa tulla, vyöt kiinni.

Tapaan Eeva Lennonin Ekbergillä. Kuulen hyvän kuvauksen hänen äidistään, joka on osoitettu Waltarin Caritas-hahmon esikuvaksi. Vielä voin lisätä jonkin piirteen lähdeviitteisiin, mutta perusnäkemystäni Eeva vuolas kertomus tukee. Ritvan esitelmä Waltarin Pariisin romanssista Vihdissä sunnuntaina pani miettimään, että tätä kohtaa voisi vielä tarkentaa ja Eeva on sopivasti Lontoosta käymässä täällä. Aiemmin haastattelin puhelimessa nuorempaa sisartaan Kaisa Karikoskea, joka pyöri aikanaan Liisankadun laitoksellakin kirjallisuutta kuulemassa.

&nbsp Siispä saaliina pari lisäpiirtoa, olisivatko ne jo viimeiset. Harpoin Bulevardin yli Södikalle, missä katselimme vielä Riitan uusimmat kuvalöydöt ja hioimme muutaman kuvatekstin Mikon kanssa kuntoon. Koko nivaska alkaa olla siinä. Korviin kaikumaan Riitan puuskahdus: – Kohta me voidaan olla tästä helvetin ylpeitä..! Kaikki.

&nbsp Junassa kolkutin Lappeenrantaan. Kirjastossa sali täysi Waltarin harrastajia, lisätuoleja tuotiin. Tällainen yleisö inspiroi, pääsinkin hyvään vetoon ja puhuin 1,5 tuntia putkeen. Kysyivät ja kiittelivät. Esityksen jälkeen ilmaantui vielä muuan Waltarin ihailtu, Lahden diakonissalaitoksen hoitaja, jonka tarina oli uskottava ja sykähdyttävä, Mikan sulostuttaja 1950-luvun lopulta 60-luvun puolelle. Valtakunnan salaisuuden muusa? Mikalla oli tämä taipumuksensa ihastua ja ripustautua – platonisesti, täysin sydämin. Vieläkin lisäviite!

&nbsp Kotiin lähdinkin iltajunalla ja peruutin hotellihuoneen. Kolkuttelua kuunnelleen tilaisuuteen saapuneen Tuula Kunnaksen pulputusta hienoista kutomissaavutuksistaan aina Kouvolaan saakka, jonka jälkeen nukahdin.

Syyskuu sisässä. Tässä kuussa sitten odottavat suuret kirjalliset juhlat.

&nbsp Esimakua Sanomatorilla illalla. Ottikohan joku ohikulkija asennon Sillanpään Marssilaulun äkkiä kajahtaessa? Syynä ei ollut henkinen varustautuminen Georgian sodan seurauksena, vaan Hämeenkyrön kameraseuran 25-vuotisjuhlanäyttelyn avaus. Lohkare muhkeinta Hämeenkyröä oli siirrähtänyt Helsingin sydämeen. Siihen kuului seitsemän tervehdyspuhetta, kolme lauluesitystä, pari tonkallista sahtia, suolapalaa ja tietysti kuvallinen syleily kautta sillanpääläisten maisemien. Tuli kovin lämmin olo, juuri tällaista siellä on ollut näiden kolmen vuosikymmenen ajan, jotka pitäjässä olen viettänyt. Nyt jo vähän ulkopuolisena menosta nautiskelin.

&nbsp Näyttelyn kuvat ovat iloisen hellämielistä matkailumainontaa parhaasta päästä. Hämeenkyrö esittäytyy idyllisenä onnelana eläimineen, järvinäkyineen, ihmisineen, töineen, leikkeineen, auringonlaskuineen ja sateenkaarineen. Kaunista, hyvin kaunista ja elämänmyönteistä. Tällaista siellä ei juuri ole, mutta kameran linssi on ihmeellinen loihtija. Jos haluaa nähdä vastakohdan, käsityksen siitä mitä maalaismaisema tänään todellisuudessa on, pitää matkustaa Kyröskosken Kuivuriin, missä esillä Martti Kapa Kapasen ankaran askeettinen valokuvanäyttely ’Murtuva maisema’. Kaksi ääripäätä, kaksi näkemystä: kameraseuran kollektiivinen ylistyslaulu ja Kapan yksilöllis-kriittinen kuvaus samasta pitäjästä, samoista maisemista.

&nbsp Kestävimmän kuvasarjan sillanpääläisistä maisemista otti Sakari Pälsi kesällä 1935, kuten kustannuspäällikkö Jaana Koistinen Otavan tervehdyksessään muistutti. Sillanpään piti kirjoittaa tekstit tekeillä olleeseen kirjaan, mutta kirjoittamatta jäivät. Kuvat sentään säilyivät samoin kuin herrojen yhteisistä pirssimatkoista ja suunnittelupalavereista kertyneet laskut.

Heti herättyä Vihtiin tukka suorana: siellä Päivölän opistossa seminaari Voittamaton Waltari.

&nbsp Olipas lämmin ja innostunut tunnelma, täällä päästiin jo Waltarin henkilöön ja tuotantoon kiinni. Ritva Haavikkoa kuuntelimme ensin, rakkautta Pariisissa. Ritva tuli sisukkaasti puhumaan vaikeuksistaan huolimatta. Sain ehkä pari lähdeviitteen lisäystä hänen hersyvästä kuvailustaan, päähenkilöinä nuori Waltari ja Caritaksen esikuva.

&nbsp Sitten kuultiin Waltarin koulutovereista juttua ja myös keräilijän kokoelmaa esiteltiin, ruokailtiin välillä, kunnes pääsin puhumaan W:n pienoisromaaneista. Lasketin lyhennellen ja lisäillen vedoksista, harvinaisen kiitollista yleisöä, valmiiksi virittynyttä ja asiantuntevaa.

&nbsp Lopuksi paras: W:n runoista ja proosakatkelmista erinomaisen vetreä, rytmikäs ja hauska kokonaisuus, käsikirjoittaja Juha Wikström oli tehnyt osuvia valintoja, ohjelmaryhmä Sananjalassa lisäksi Hanna Jokela, Eki Hakkarainen ja Virve Keskinen. Irtonaista menoa, täällä oli Waltarin henki elävästi tuntuvailla. Ryhmän soisi esiintyvän muuallakin maassa juhlasyksyn aikana.

&nbsp Jatkoimme Inari Krohnin ja Pertti Lassilan luo Vesikansaan, hauska käydä siellä pitkästä aikaa, monet nuoruuden juhlat muistuivat mieleen, kun katseltiin isäntäparin hääkuvaa. Taide ja kirjallisuus hallitsevat tätä rentoa huushollia. Ritva oli mukana ja käytiin vielä seikkaperäinen jälkikeskustelu päivän antimista ja nuoren Waltarin kaipuusta kollektivismiin, hänen pimeästäkin puolestaan. Erinomaista kakkua paikallisesta leipomosta.

&nbsp Näin päättyi pitkä viikonloppu, ja tällaisia tulee kaiketi jatkossakin. Lenkillä Kaivarin rannassa viillytimme Marjan kanssa monia kokeneita päitämme.