Palailen bussilla harmaassa tihkusateessa Vaasasta, aukeaa Pohjanmaan lakeudet. Takana kaksi päivää LittFestiä, puheenvuoroja, paneeleita, iltamia, kirjallista keskustelua. Teemana ’Kirjailija ja media’ – Anja Snellmanin kysymyksin: ”Ollako vai eikö olla?”
Tuttu aihe tietysti ja mielelläni menin kun entinen tähtioppilaani Anja kutsui. Tiivis kanssakäyminen kollegojen ja yleisön kanssa voi rasittaa, mutta tarjoaa myös joitain uusia kulmia. En ihan ymmärrä kirjailijoiden valituksia – täällä uuden puheenjohtajan Tuula-Liinan esittämiä – että markkinointikiertueet ovat aivan näännyttäviä ja niistä tulisi saada korvaus. Eivätkö ne ole vapaaehtoisia. Korvauksia saankin kaikista muista paitsi kustantajan järjestämistä matkoista, mutta niissä hyvä ylöspito ja tärkeät kohderyhmät tuottavat muuta mielenkohotusta. Minusta on rentouttavaa tiiviin yksinäisen työn jälkeen tuulettautua näillä reissuilla ja joka tapauksessa se on terveellisempään kuin musta juomaputki työstä irtautumiseksi.
Kirsi Piha oli pirteä puheenjohtaja pääpaneelissa, missä kilvan todistimme ja yritimme viihdyttää salintäyttä kuulijakuntaa. Tapahtuma oli periaatteessa kaksikielinen, Märta Tikkanen ruotsin osuutta hoiti terhakkaasti, minäkin vähän ja Anja, vaikka saimmekin Vasabladetissa moitteita liian suomenkielisestä keskustelusta. Sujuvastihan kieltä välillä vaihdettiin. Kirjailijoiden mediataidoista oli paljon puhetta, nyt ne koetaan kovin tärkeiksi, vaikka minusta ne kuuluvat viihdepuoleen ja painokkain sanottava tulee teoksissa, joita sentään edelleen luetaan. Muistutin siitä, että kirjailijat ovat kokeneet kovempiakin aikoja ja kokevat yhä: sotia, vainoja, julkaisusaartoja, vankileirejä – joten kaiketi me tästä mediamylläkästäkin jotenkuten jaksamme selviytyä.
Birgitta Aurén esitteli Vaasan upeaa ja monipuolista kirjastoa, ja siellä pidettiin kahdetkin illatsut, joissa esiintyi myös nuoria pohjanmaalaisia kirjailijoita. Kuulimme että yleisö oli kaikissa tilaisuuksissa innostunutta, joten Anja saa olla tyytyväinen ensimmäiseen LittFestiinsä ja vähän me muutkin.
Kyröskoskelle päästyäni kolmen ja puolen tunnin köröttelyn jälkeen (sinänsä leppoisaa) kokosin lapsiani Sarveen lounaalle (mainio ruokapaikka edelleen) ja jokseenkin suoraan täkäläiseen Kirjakahvilaan, jossa kyröläinen ja ikaalislainen älymystö oli ennätyslukuisena kokoontunut kuulemaan ’Matkaani Mika Waltarin kanssa’. Innostava tilaisuus jälleen, hauska tavata tuttuja ja puhella näitä kokemuksia, jotka mielessä muutenkin pyörivät. Niinenmaan Jussi oli näkyvästi esitellyt kirjaani paikallislehdessä ja johdatteli Aulikin ohella puhettakin, kysymyksiä sateli ja kirjaa ostettiin. Mitä tekijä voi enempää toivoa.
