Palkintojen päivä.

P.E. Svinhufvudin patsaalla kohtaan joukon historian tutkijoita ja tuntijoita, kukat lasketaan ja sitten Bottalle kahville. Seurailen ytimekästä muistosäätiön kokousta, jossa varsinkin jää mieleen Martti Häikiön jäntevä ja suorapuheinen esitys vuoden 1918 tapahtumien tulkinnoista; aivan tyytyväisiä ei edelleen kapinantekijöitä parhaiten ymmärtävään ja voittajia syyllistävään yleislinjaan oltu. Katse kääntyi jo 100-vuotismuistoon 2018 ja valtiovallan suuntaan.

Lopuksi saan ilahduttavan kirjallisuuspalkinnon, jonka Jyrki Vesikansa perustelee niin komeasti ja seikkaperäisesti, etten moista ole kuullutkaan. Lämmittävä juttu, en voi kieltää. Kiitoksessani muistin isoisäni J.V. Rajalan kertoman anekdootin, kun hän Linnan vartiokaartin päällikkönä oli vastaanottamassa presidenttiä ja Ellen Svinhufvudia: edellinen tuli kukistamasta Mäntsälän kapinaa radiopuheellaan, jälkimmäinen saapui Ruotsalaisesta Teatterista. Ukko-Pekka murahti: – Yhtä aikaa tullaan mutta eri huveista!

Illalla sonnustauduttiin Mika Waltari -seuran pikkujouluun Villa Kiveen. Siitähän kehkeytyi kerrassaan iloinen ja riehakas ilta juhlavuoden päätteeksi. Yleinen tyytyväisyys menneeseen vuoteen kohotteli tunnelmaa. Kuultiin soolona Olli Mustosen Sinuhen innoittamaa sävellystä, kuultiin Ari Suutarlan riemukkaita laulunumeroita Gabriel Kannelvaarasta ym., laulettiin tietysti itse ja nautittiin Niilin henkeen lievästi viritetty illallinen. Päivi lausui, Anneli luki joulutarinan ja Kari Uusitalo voitti jälleen Anssin junaileman tietokilpailun. Ja last but not least: minulle luovutettiin Tuula Kunnaksen upeasti kutoma punainen Unio Mystica -villapusero pipoineen. Miltei yhtä lämmittävä palkinto kuin muistosäätiön luovuttama.