Olisiko viimeinen lenkki tällä kiertueella. Palattu Hämeenkyröstä, käyty Tampereen Akateemisessa vielä kerran todistamassa kirjasta Maila-Katriina Tuomisen haastatellessa värikkäästi, vielä kerran kohtaamassa ostajien jonoa – ja sitten Kyröön F.E. Sillanpään Seuran joulukahveille, jotka nyt pidettiin pappilassa, kun vanha perinteinen Rauhamäki on myyty.

Ehkä tunnelma ei kehkeytynyt ihan sellaiseksi kuin hirsiseinäisessä pirtissä Töllinmäen kupeessa, mutta hyvää sanomaa kuultiin täälläkin: rovasti Hannu Lehtipuun muistelmia pappilan jouluista ja professori Aarne Laurilan seikkaperäistä linjanvetoa Sillanpään valosta ja pimeydestä. Kun kuunteli Aarnen valitsemia sitaatteja FE:n kevään tulon kuvauksista, alkoikin jo malttamatta odotella valon lisääntymistä ja tulevia kevättalven kuukausia. Sanotaan mitä sanotaan, Sillanpää on ylittämätön luonnon pienten vivahteiden kuvaaja.

Saksalainen Luciakin vieraili (vaihto-oppilas) ja kaunista yksinlaulua (Tuija Pajunen) kuultiin, joten yhteinen laulanta jäi näin ollen valitettavan tai huojentavan vähälle.

Joulukahveja on varmaankin varaa taas tulevaisuudessa keventää ja elävöittää, nyt oltiin peräti vakavia, antoivathan pappilan kehykset siihen ikään kuin kaikupohjaa. Otetaan jatkossa vähän rennommin ja iloisemmin, onhan joulu sentään valon ja ilonkin juhlaa. Taatan ensimmäinen joulupakina vuodelta 1945 kuultiin taas; se on paras kuten ensimmäinen usein on,. hienosti kuljetettu hiljaisella huumorilla, tarkoilla kansanomaisilla yksityiskohdilla ja sopivalla määrällä rauhan ja hyvän tahdon kristillistä julistustakin.

Ja tänään ajelimme takaisin ja kohtsillään Ateneumin saliin kuulemaan toisenlaista joulua: Mika Waltarin joulutarinoita neljän etevän lausuja esittäminä. Miten luonteikkaasti ja eloisasti toivatkaan esiin Waltarin herttaisen onnellisia tarinoita kaupunkilaisten virkailijoiden jouluelämyksistä. Eeva-Liisa Haimelinin osuus oli pohtiva ja maahenkinen, siten taas ajankohtainen, Tiia Louste hersytteli Waltarin itseironiaa ’Kirjailijan joulusta’ ja liikutti mieliä ’Pienellä villipedolla’. Veikko Honkasen bravuuri insinööri Jalovaaran uskomattomista seikkailuista oli parasta juoninovellia ja Hannu Huuska tunnelmoi vilpittömästi hentomielisen possukasvattajan tuskia. Waltarin ”myöhästyneissä joululahjoissa” on edelleen pätevää ajatonta sanottavaa.

Hyvät esittäjät saavat paljon irti keveistäkin tarinoista. Esitys menee vielä ensi neljäntenä adventtina Ateneumissa iltapäivällä, kannattaa hakea sieltä joulutunnelmaa. Ohjaus on Malla Kuuranteen, tuottajana Suomen Lausujain Liitto.

Istahdettiin vähän viinillä Eeva-Liisan ja Tiian kanssa (puhetta vielä Linnan juhlista, kritiikkiä ja kokemuksia, pukuhysterian kummastelua) ja jatkettiin Marjan syntymäpäivän kunniaksi illallisilla La Famigliassa. Hyvää kanaa, kauniita naisia, voiko parempaa toivoa.