Palannut Kotkasta, missä oli keskustelu Vellamossa – upea merimuseo heillä! Ja arkkitehtuuriltaan jo luomus, joka palkittiinkin heti Suomi-palkinnolla. Siihen tutustuttava joskus rauhassa ja paremmin. Ulkoa jo vaikuttava metallinen hyökyaalto.

Keskustelimme siis nuoren tutkijan Juha Järvelän kanssa, joka tekee väitöskirjaa Jyväskylässä Waltarin poliittisesta 30-luvusta historian puolelle. Eipä ollut pojan teeseissä paljonkaan huomauttamista. Akateeminen karsastus Waltarin vaiheilla alkaa viimein murtua, minulla on pöydällä lausuntoa varten kovasti kohennettu väitöskirjan käsikirjoitus Tampereelta; siihen on kohta iskeydyttävä. Näin tutkimus etenee.

Mitään mullistavaa emme Järvelän kanssa keksineet, mutta yleisö aktivoitui kyselemään ja vilkastakin oli. Tapasin vanhoja hyviä tuttuja: Seppo Soinin, TTT:n entisen hallintojohtajan, sekä Toivo Pekkasen tuntijan Jorma Savikon, Mollen vanhan käsikirjoittajan. Ohimennen totesimme maestron kuolleen. Myös Waltaria Tauno Palo -näytelmässä esittänyt Esa Suvilehto oli paikalla. Järjestävä kaupunginkirjasto tarjosi ystävällisesti iltapalaa Seurahuoneella, minne majoituin.

Pekkasen nimi ei yllättäen noussutkaan keskustelussa esiin, hänen suhteensa Waltariin olisi ollut oman juttunsa arvoinen. Lueskelin bussissa Matti Mäkelän kirjoittamaa elämäkertaa Leveäharteinen ajattelija, pakinoiden ja poleemisesti kirjoitettu, myös näköjään kiireisessä aikataulussa. Mutta Pekkasen kuva kyllä lavenee ja inhimillistyy siitä perin vakavasta hahmosta, jota ennen on esitelty.

Luen vasta nyt Sofi Oksasen ja Arne Nevanlinnan Finlandia-ehdokkaita, enkä osaa veikata Tarkan ratkaisua huomenna. Kallistuin ensi Nevanlinnaan, mutta kovin sisäinen mietelmöinti Marien vaiheita hallitsee. Oksanen vetoaa kai eniten naisiin. Jääkö vanha suosikki Jalonen sittenkin Pekan käteen, vaikka en ole sitä oikein uskonut. Huomenna nähdään ja kuullaan.