Polemiikki jatkuu Tieto-Finlandioista. Pitäisikö pitää päätä pimennossa. ”Kaikkea sanomaanne voidaan käyttää teitä vastaan.” Hyvä esimerkki Aamulehdessä. Itse päätoimittaja Apunen pistää lusikkansa soppaan. Hän kuvittelee, että vertaan historiallisella rinnastuksellani teostani Waltarin Sinuheen. Kysymys on vain samantapaisesta raatipäätöksestä 1946 ja nyt. Tuolloin ylivoimainen romaani ohitettiin valtionpalkinnosta ideologisin ja henkilökohtaisin, ei kirjallisin perustein. Kuusi muuta teosta sai valtionpalkinnon. Olisi mieletöntä verrata kotimaista tietoteosta tason puolesta kansainväliseen menestysromaaniin. Tahallinen väärinkäsitys syntyi vain päätoimittajan omassa päässä. Toiseksi Sonninen ei mitenkään vetänyt mattoa voittajan alta, vaan ylisti sitä ansaitusti tilaisuudessa. Hän vain tähdensi, että olisin voinut kilpailla voittajan kanssa. Itse kirjoitin, että voittaja ansaitsi kirkkaasti palkintonsa. Tätä ei Apunen tietenkään siteeraa kuten ei sitäkään, että minusta oli hyväkin, että vähemmälle huomiolle jääneitä teoksia nostetaan esiin.

Sat sapienti. Mikään ei ole näköjään kiitollisempaa kuin keskustelu palkituista ja ei-palkituista, mutta minä en sitä aloittanut. Kun nyt jotkut nimettömät heittävät vahingoniloisia herjauksiaan, voin vain vastata yhteisesti, että ei korpea eikä harmita enkä ole katkera, vaan huvittunut ja kiitollinenkin kirjani saamasta lisähuomiosta.

Tänään paineltava Martin markkinoille keskustelemaan Salokanteleen Jussin kanssa Krossista ja Waltarista, paljon yhteistä ja myös erottavaa. Olen vauhditukseksi lukenut alkua Johan Bäckmanin Pronssisoturista (jonka lähetti, kiitos vain) ja täytyy todeta, että harvoin saa lukea näin raivokasta, iskevää ja yksipuolista tekstiä. Imbi Pajun ja muita virolaisia aktivisteja tapasin eilen ohimennen markkinoiden vastaanotolla Kaapelitehtaalla, eikä heille voi teoksesta mainitakaan, puistatus on niin suuri ja yhteinen. Katsotaan mitä saamme iltapäivällä aikaan.