Waltari-intoilijoita on kyllä montaa lajia. Leena Laakson kokoama näyttely Laakson sairaalan kahvioaulaan on pitkän keräilyn tulos: kirjankansia, lehtiä, leikkeitä, viitteitä, ties mitä. Kannattaa käydä vaikka vasiten vilkaisemassa.

Auditorion tilaisuudessa toinen kerääjä Eero Vartio kertoi harrastuksestaan seikkaperäisesti. Waltari-harvinaisuudet ovat edelleen kovaa valuutta kuten sekin pieni näytelmä Hankala kosinta jonka Ari Suutarla huusi Vammalassa 1900 eurolla. Eero aarteisiin kuuluu Kultakutri, joka on omistettu Helena Kankaalle. Elämäkerta paljastaa omistuksen laajat taustat. Mutta kumpikaan emme tienneet, kuka on kertonut kirjailijalle elämäntarinansa, josta pienoisromaani sai aiheensa. Hän on eräässä lehtijutussa viitannut tällaiseen lähteeseen. Osaisiko joku vihjaista tarkemmin?

Ari muuten esitelmöi sunnuntaina Martta Wendelinistä. Hän sanoi saaneensa kutsun sillä perusteella, että piti erinomaisen esityksen omasta Waltari-keräilystään Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä viime kesänä – lisäperusteena kuulemma, että molemmilla kohteilla on samat etukirjaimet. Leena arveli, että Jumalaa paossa -kirjasen kannen on tehnyt Wendelin. Tulisikohan siihenkin jostain varmistus?

Itse puhelin Waltarista sensuurin kourissa: tapauksia on yllättävän paljon. Millainen mediaskandaali tänään syntyisikään, jos joku eturivin kirjailija kilpailuvoiton ja kansainvälisen läpimurron jälkeen veisi kustantajalle uuden kokoelman ja saisikin hylkäystuomion – moraalisin perustein. Näinhän kävi Waltarin pienoisromaaneille 1939. Pääosa niistä julkaistiin kokoelmana vasta 1961 teoksessa Koiranheisipuu. Siinä Finlandia-haksahduksetkin kalpenevat. Mutta kirjailija otti hylkäyksen tyynesti ja hioi teoksiaan ja julkaisi niitä itse – jälleen keräilyharvinaisuuksia.