Tapaan Eeva Lennonin Ekbergillä. Kuulen hyvän kuvauksen hänen äidistään, joka on osoitettu Waltarin Caritas-hahmon esikuvaksi. Vielä voin lisätä jonkin piirteen lähdeviitteisiin, mutta perusnäkemystäni Eeva vuolas kertomus tukee. Ritvan esitelmä Waltarin Pariisin romanssista Vihdissä sunnuntaina pani miettimään, että tätä kohtaa voisi vielä tarkentaa ja Eeva on sopivasti Lontoosta käymässä täällä. Aiemmin haastattelin puhelimessa nuorempaa sisartaan Kaisa Karikoskea, joka pyöri aikanaan Liisankadun laitoksellakin kirjallisuutta kuulemassa.

&nbsp Siispä saaliina pari lisäpiirtoa, olisivatko ne jo viimeiset. Harpoin Bulevardin yli Södikalle, missä katselimme vielä Riitan uusimmat kuvalöydöt ja hioimme muutaman kuvatekstin Mikon kanssa kuntoon. Koko nivaska alkaa olla siinä. Korviin kaikumaan Riitan puuskahdus: – Kohta me voidaan olla tästä helvetin ylpeitä..! Kaikki.

&nbsp Junassa kolkutin Lappeenrantaan. Kirjastossa sali täysi Waltarin harrastajia, lisätuoleja tuotiin. Tällainen yleisö inspiroi, pääsinkin hyvään vetoon ja puhuin 1,5 tuntia putkeen. Kysyivät ja kiittelivät. Esityksen jälkeen ilmaantui vielä muuan Waltarin ihailtu, Lahden diakonissalaitoksen hoitaja, jonka tarina oli uskottava ja sykähdyttävä, Mikan sulostuttaja 1950-luvun lopulta 60-luvun puolelle. Valtakunnan salaisuuden muusa? Mikalla oli tämä taipumuksensa ihastua ja ripustautua – platonisesti, täysin sydämin. Vieläkin lisäviite!

&nbsp Kotiin lähdinkin iltajunalla ja peruutin hotellihuoneen. Kolkuttelua kuunnelleen tilaisuuteen saapuneen Tuula Kunnaksen pulputusta hienoista kutomissaavutuksistaan aina Kouvolaan saakka, jonka jälkeen nukahdin.