Panu Rajala

Kävelemme Matti Klingen kanssa tihkusateessa Waltari-juhlatoimikunnan kokouksesta. Kiitos Matin saimme juhlaan viimeisen silauksen, hänellä on tätä kokemusta. Yhteisestä promootiostamme (hän juhlamenojen ohjaaja, minä ultimus) on 31 vuotta.

&nbsp Saiko Waltari tosiaan lukeakseen Niccolo Barbaron alkuperäisen päiväkirjan San Marcon kirjastossa Venetsiassa? Sieltä nousi Johannes Angeloksen tyyppi, pienestä reunahuomautuksesta. Klinge ei usko että joku kirjailija sai alkuperäiset, minä uskoin toisin. Jussi Nuortevankin kanssa keskustelin. Nimittäin: mistä Waltari muuten tiesi, että ratkaiseva lisäys oli tehty punaisella musteella. Värikopioita ei tunnettu 1950-luvun alussa.

&nbsp Lisäksi arvioimme, oliko nuoren Waltarin kokemus mustaihoisen prostituoiden kanssa Pariisissa (Suuresta illusionista sensuroitu) todella aito ja omakohtainen. Matti taas epäilee, minä poika uskon. Eroottinen kiihko etsi ekstreemejä kokemuksia, toisaalla teologisperäinen synnintunto kahlitsi ja aiheutti hirveitä syyllisyyksiä. Siinä aallokossa Waltari eli ja kirjoitti.

&nbsp Päivällä muita keskusteluja samasta aiheesta Ateneumissa, Kosmoksessa ja WSOY:ssä. Vedoksia luetaan, viitteitä tarkastataan, kuvatekstejä sommitellaan.

Ihmeellinen kokemus eilen illalla. Ahti Jokinen painaa Konstan kortteerinetsintää Myllykolun sateisessa pimeydessä valonheittimien valossa puolenyön aikaan pieni mutta sisukas katsojajoukko kannustajanaan. Olisi siinä ollut Huovisellakin hämmästelemistä. Jospa olisikin ollut lempeä täysikuu ja elokuun tumma yö, tunnelma olisi ollut hiukan toinen. Hatunnosto urhoolliselle taiteilijalle!

&nbsp Lukenut Henning Mankellin romaanin Kiinalainen (Otava 2008) tukka pystyssä, aivan vangittuna. Onhan merkittävä kirja! Olympiakisojen loistelias pinta saa syviä säröjä, kun romaani avaa taustalla kukoistavan korruption koko laajassa karmeudessaan. Kiina saa valtaisan potkun menestyksestään maailman silmissä, mutta julkisivun takana muhivat säälimätön sorto ja epätoivoinen kapina. Ihmeellinen yhdistelmä: julma kommunistinen diktatuuri ja villinä laukkaava riistokapitalismi lyövät kättä.

&nbsp Kaikki tämä aukeaa pienessä ruotsalaisessa kylässä tapahtuneesta rikoksesta, joka laajenee maapallon tulevaisuutta poltteleviin mittasuhteisiin. Suosittelen! Harvoin on kukaan kertoja ahmaissut näin suurta kuviota syliinsä ja saanut sen näin vangitsevasti elämään. Kisoja katsoo tämän kirjan jälkeen kokonaan toisella silmällä. Ei se todellakaan ole pelkkää urheilua, vaan historiaa, maailmanpolitiikkaa ja arvaamatonta futurologiaa.

&nbsp Satelee, harmaata, lämmintä, pian naiset soutavat ja Karjalainen paiskoo moukaria, mutta minun tajunnassani jyskyttää Mankellin loihtima näkymä tulevaisuuden imperialistisesta suurvallasta, jolla on kanoja kynittävänä vähän kaikkien maanosien kanssa. Siinä voi Venäjänkin pullistelu pian kelmentyä kun idästä puhkeaa suuri myrsky arojen yli ja Afrikkaan asti.

Marjan päivä alkaa virkeästi, pomppaamme katsomaan Seppälän uintia, joka päättyy kunniakkaaseen neljänteen sijaan. Karjalainen mörssää jatkoon, mutta kuulassa kävi hullummin. Kuinkahan Matti Yrjölän nyt suu pannaan. Naisten 7-ottelussa on ihania… siis sutjakoita kilpailijattaria pienissä housuissaan.

&nbsp Ehdinhän sentään antaa vuoteeseen nimisankarittarelle Carla Brunin uuden levyn, jota hän tuolla alhaalla hartaana kuuntelee.

&nbsp Ollaan siis taas Kyrössä ja yöllä satoi vallan humisten. Eilen istuskelin jo Sillanpään Seuran kokouksessa kirjastossa, kaikenlaista juhlavaa täälläkin pannaan pystyyn ja Helsingissä paljastetaan laatta siihen taloon, missä mestari asui saadessaan tiedon Nobelin palkinnosta 1939.

Viikko humahti Helsingissä kirjan vedoksia viimeistellessä ja paria haastattelua jakaessa, nämähän ovat semmoista tulivalmistelua ennen ilmestymisen lopullista leimahdusta. Syksyn satavuotispäiväkin tässä rakennellaan taholla jos toisella. On semmoinen synnyttämisen kihinä. Waltari-seura istui kokoustaan viidettä tuntia…

&nbsp Tämä haulikkonainen, joka kultaa paukutteli, vaikuttaa ihmeen iloiselta ja tervejärkiseltä ihmiseltä ollakseen urheilija näinä aikoina – ihan kunnon duunia tekee ja hoitaa perhettä ja soittaa torvea. Mutta miksi säilyttänyt nimessä tautologian Mäkelä-Kumpula? Onnea hänelle any way.

&nbsp Urheilu alkaa olla sellaista tapettia, jota virtaa valtoimenaan radiosta ja tv:stä ja vain jokunen huippukohta voi pysäyttää todella katsomaan. Kuinka ensimmäiset tv-kisat Roomasta 1960 poikaiässä palvottiin sekunti sekunnilta! Kuka muistaa Wilma Rudolphin?

Enpä mielelläni puuttuisi Lempäälän näytelmään 1918, jota en ole nähnytkään, mutta Aamulehdessä käytävä keskustelu havahdutti huomaamaan, että taas tätä lähihistoriaa käydään punaisesta näkökulmasta, kuinkas muuten. Sain vahvistuksen paikallisen ja kirjansa lukeneen maanviljelijän lähettämästä kirjeestä, jossa näytelmän kulkua yksityiskohdin kuvataan. Eikö näin selvästä puolueellisuudesta jo voitaisi luopua? Siellä se ulottuu jopa historian vääristelyyn (venäläisten ja punaisten osuutta veritöihin kaunisteltu), näinhän epävarma tekijä kulkee mieluiten Linnaa punaisempia polkuja. Hyvä toimittaja Matti Kuusela meni halpaan ja kehui, kun hävinneeltä puolelta aina saa koskettavimmat kohtaukset. Historian totuudesta ei niin väliä, kunhan uhrit riipaisevat.

&nbsp Kun julkaisin romaanin Kuningasajatus (2007), missä sotaa katsottiin vaihteeksi valkoisten näkökulmasta, Aamulehden kulttuuri ei edes löytänyt kyllin asenteetonta kriitikkoa, joka sitä olisi rohjennut asiallisesti käsitellä.

&nbsp Muuten ohjaaja, joka täälläkin on vieraillut, kertoo kuulemma ohjelmalehtisessä työväen haaveilleen 1917 ulkomaanmatkoista! Kuten Lempäälän katsoja korjaa, korkeintaan saattoi tulla kysymykseen matka Siperiaan eikä siitä kukaan haaveillut. (Eikä syytä enää ihmetellä täkäläisen Elokuun yksinkertaistettua elämännäkemystä.)

&nbsp Sota oli muuten kapinaa, muuta nimeä ei Hämeenkyrössä tunnettukaan. Sen nyt voi tarkistaa vaikka Sillanpäältä, joka eli sen ajan ja sodan keskellä.

Kaisa Rastimon elokuva Myrsky on ensi-illassaan ja siinä Myllykolun pojan Antti Väreen filmidebyytti. Toivotaan parasta, ainakin Antti oli luonteva itsensä aamu-tv:ssä ja vastaili fiksusti ja antoi tilaa muille. Vaan taipuuko herkkä maalaislähtöinen poika kovaksi punkkariksi? Pitäisikö oikein mennä katsomaan.

Laurina lata pellolle ja Perttuna pois.

&nbsp Kodikasta satelua. Levännyt ja latautunut. Katsellut uintia, ammuntaa ja beach volley palloa, missä naisten asut lähentelevät kreikkalaista ihannetta eli alastomuutta. Ruutu vilisee urheilua, sulkapallo näyttää selkeältä. Kiinan painonnostajat lähes pelottavia. Tämä on hirmuinen voimannäytös joka tasolla.

&nbsp Ajelimme ahvenfileiden jälkeen katsomaan Mannanmäen näkötornia, joka auki kolmasti kesässä. Hienoa että kylätoimikunta on sentään elvyttänyt vuoden 1918 voiton muistomerkin, jonka tätini mies E. L. Kivimäki rakennutti 1937. Ennen sinne aina retkeiltiin, sitten se oli pitkään suljettu ja hylätty ja heitteillä. Ei paljon valkoista juhlaa vietetty. Nyt voisi olla jo neutraali aika. Mutta vähäistä on käyttö: keväällä olisi ollut hyvä syy jotain kehittää, sodasta 90 ja tornin rakentamisesta 70 vuotta. Ilkivaltaakin on harjoitettu. Mutta pääsyy toimettomuuteen on kulttuurikunnan ponnettomuus, otaksuisin.

&nbsp Sama käväisi mielessä, kun myöhästyimme koskinäytöksestä. Kuulu Hämeen hälläpyörä on auki puoli tuntia! Hävetkää nyt vähän. Kuinka Imatran koskea voidaan juoksuttaa komein kuohuin joka viikko ja heittää päälle Sibeliusta ja Kalevalaa ja valoshowta. Eikö Kyröskoskenkin vaiheille voisi edes pienen ohjelmallisen tuokion kehittää? Vaikka runon joku lausuisi. Ei mitään. Niin minimalistista kuin mahdollista. Ei koskea sen puoleen missään mainostetakaan paitsi esitteessä. Lukeeko matkailija Hämeenkyrön Sanomista, koska se puoli tuntia taas onkaan?

&nbsp Kissa kuumalla katolla oli hyvä näytelmäelokuva, erinomaisesti näytelty aikansa taustaa vasten. Mutta Turkan hölinöistä saa yhä vähemmän järjellistä tolkkua jos se on tarkoituskaan. Joskus hänen logiikan kuiluja ylittävät assosiaationsa olivat riemukkaitakin, nyt enää kohtalaisen sekavia. Näytti toinenkin kaljupää änkyttelevän vähän hämillään. Pääasia että on energiaa ja nauru raikuu.

&nbsp (Muuten: Turkkakin liittyi jälkiviisaisiin, jotka nyt ylistävät Solzhenitsyniä, jota olivat ensimmäisinä polkemassa 70-luvulla. Eipä kuulunut silloin Joukolta puolustuksen rintaääntä kun Alexanderia rahdattiin ulos Neuvostoliitosta.)

Päiväsin aamulla kirjani esipuheen tälle päivälle josko kiinalaisten onnenpäivä heijastuisi tähänkin. Sitten ajelemaan kohti Poria. Sinne on aina pitempi matka kuin muistan ja rankkasade ja muuan liikennekohtaus hidastivat ajoa sen verran, että myöhästyin 10 minuuttia esitelmäni alusta yliopistokeskuksessa; koolla ulkomaisten opiskelijoiden opettajia, siis tärkeää aktivistijoukkoa kerrassaan. Jyrki Nummi näytti johtavan päiviä. Saivatpa Jussi Karjalaisen johdolla katsella lisää näytteitä Palmu-leffoista.Minä täydentelin Waltarista samaan tapaan kuin Paasitornissa toissapäivänä.

&nbsp Sitten Kyröön katsomaan olympialaisten avajaisia, huikean maailmoja syleilevää, iloista, taiturimaista, haltioittavaa. Näin riemukkaan ja huippuunsa kehitetyn juhlan tunnelmaa on varmaan paatuneimmankin Kiinan opponentin vaikea vastustaa. Paljonhan siellä olisi korjattavaa, mutta voiko samaa ja yhteistä moraalin mittatikkua kuljettaa kaikkiin maihin ja kaikille kansoille?

Otavan pihajuhlaan oli vaan mentävä, vaikka olen toisen kustantajan rullassa tänä syksynä. Bulevardilla kävinkin ensin Riitan puheilla kuvia katsomassa, aikataulua sondeeraamassa. Sitten kuulin Uudenmaankadulla Janen kesäkuulumiset ja painuin pihalle syömään ja juomaan ja puhelemaan.

&nbsp Katariina Romppainen tuntuu viihtyvän Akaassa, menetimme hänet Hämeenkyröstä. Gennadi Muravin kertoi seikkaperäisiä tietokoneselkkauksiaan, joita minullakin varastossa riittämiin. Raija Mattilan kanssa syvennyimme tärkeään eli Sydämen asialla -sarjaan, joka kuulemma on kiivennyt myös älykköjen suosioon eikä syyttä. Raija oli nähnyt Ainon viimeksi puolen metrin mittaisena, nyt tapasi vähän pitempänä kun tyttö toimittaa Otavaan käännöskirjoja. Vesan kanssa sovimme että nyt isketään talvisotaan ja Taipaleenjokeen, mistä pitäisi libretto pyöräyttää. Varsinainen Yrjö Jylhän tuntijakin löytyi yllättävän läheltä. Kirstin ja tyttärensä Katin kanssa sana Vammalasta. Maria-Liisa Nevalakin tervehti meitä ystävällisesti koturneiltaan ja harmitteli, ettei Palmuista sitten saatu uutta teatteriesitystä. Satu vastustaa näitä dramatisointeja, epäilee että hyvät kirjat pilataan eikä ihan turhaan. Muistan hänen myös ihmetelleen mikseivät ota Mikan syvällisiä näytelmiä, miksi tahtovat vain tehdä viihdettä. Pultsi Karila ja muutama muu Waltarin harrastaja tuntui aika innokkaina kärkkyvän vedoksia elämäkerrasta. Antti Eskola tarkastelee elämäntyötään iän viisastuttamin silmin ja Lauri Törhönen tuskaili avioeroaan ja kaikkea tätä tarkkaili muuan kolumnisti korkealta mäeltä tohtimatta laskeutua sekalaiseen seurueeseen.

&nbsp No siinä päällimmäiset perinteisestä hyörinnästä tällä kerralla tavallista kolakammalla pihalla.

Alkoi syksyn Waltari-kiertue.

&nbsp Ensin Paasitorniin, missä äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi koolla. Onko muita yhtä aktiivisia jatkokouluttautujia kuin äidinkielenopettajat? Haikeata etteivät päivät enää ole Lappeenrannassa, mistä on vaihtelevaisia muistoja jo yli 30 vuoden takaa. Siellä villi meno ja iloisia hetkiä. Nyt ollaan asiallisia ja ahkeria. Puhuin Waltarista aikansa rajojen murtajana, ihan kohtuullinen aloitus ilman erityistä verryttelyä. Siitä se alkaa.

&nbsp Lasse Haverisen kanssa muisteltiin aikoja, jolloin hän harjoitteli Savonlinnan kasinon hovimestarina ja Putkinotkokin oli vielä voimissaan; kuinka lienee tilanne nyt? Kysyttävä Tarkalta, joka äsken kävi niillä main todistamassa Lehtosesta.

&nbsp Paasitorni oli sopiva aloitus siinäkin mielessä, että naapurissa Saariniemenkadulla Waltari syntyi sata vuotta sitten. Paikalla on nyt SDP:n uusi uljas puoluelinnoitus. Taottu laatta seinässä muistuttaa akateemikosta.

&nbsp Painelin sitten Seurasaareen, jonka kesäravintolasssa WSOY:n kirjailijat kertoivat tuotteistaan kirjakauppaväelle. Mukava ympäristö, sai sitä paitsi lenkkeillä tuttuja polkuja talomuseoiden lomitse. Vähän pitkä iltapäivä, mutta kohtelu ja tarjoilu hyvää kuten Paasitornissakin. Jari Tervo kysäisi, miksi kirjallani on niin vaikea nimi. Aiheellinen kysymys, mutta nimellä on merkityksensä, ytimeen menevä. Tervo ja Lasse Lehtinen paneutuneet lähihistoriaan, se on nyt vahva aihekenttä. Tervo ampuu ilmoille taas pienoisen löydön, josta tullaan puhumaan.

&nbsp Kirjallani on jo kaksi lukijaa yhtiön piirissä, kommentit toistaiseksi varsin innostavia. Anna-Liisa Haavikko haastatteli sähäkästi. Aikatalu kireällä, huomenna kuulen lisää.

&nbsp Täydensimme Waltari-päivän Kulosaaressa Beowulf-teatterissa, missä Jopi Elstelä on ohjannut isoisänsä teoksen Noita palaa elämään. Olihan aikamoinen koppero tuo teatterinsa rantapusikossa, mutta esityksessä oli ainakin vauhtia. Jopi on halunnut saada vähän kirjallisen tekstin kulkemaan ja tehnyt reippaan, miltei riehakkaan tulkinnan, joka menee kyllä välillä holtittomaksi kohellukseksi. Mutta ainakaan se ei seiso, mihin itse taisin syyllistyä, kun ohjasin saman näytelmän Vammalan Teatteriin kymmenen vuotta sitten. Teksti pitkittyy lopussa, pyyhkimisen paikkoja olisi. Epilogin Jopi onkin pyyhkinyt, nyt ei nähdä unta, vaan kamppaillaan verisesti oikean noidan kanssa ja nähdään ihmisen ikuinen pelko ja valmius julmaan puhdistukseen. Näin ajoittainen farssi kääntyy tragediaksi. Näyttelijät yritteliäitä, suorastaan yliyritteliäitä, kauhea meno päällä. Yleisö tuntui kovasti naureskelevan, mikä oli aika hyvä saavutus siihen nähden että teatterissa on epämukavin katsomo missä olen koskaan istunut.

Helsingissä myrskyää. Taisteltu myös tietokoneen kanssa, saatukin viimeinen luku ja tiedosto kunnolla lähtemään, täydennettykin sitä. Huomattu Hesarista, että tutkijatkin pitävät Vista-käyttöjärjestelmää hitaana ja epäluotettavana. Täällä muutama karmaiseva kokemus.

&nbsp Verta käsissämme oli uudelleen tv:stä nähtynä aika hyvä kiinteä Waltari-filmatisointi, vaikka alkuperäistä novellia on käytetty vapaasti. Ajatella että tämä elokuva joutui esityskieltoon 1958 ulkopoliittisista syistä! Syynä prologin välähdys kapteenin vangitsemisesta, kuva tavallisesta vankileiristä ja sitten vapauttaminen. Tällaista ei saanut olla neuvostosuhteiden aikana. Totta että aika oli juuri kriittinen yöpakkasineen ja Poika Tuomisen ym. muistelmineen.

&nbsp Alexander Solzenitsyn saanut asiallisen ja kunnioittavan huomion kuollessaan. Kuinka onkaan aika muuttunut! Vielä 70-luvulla meilläkin häntä pidettiin matelijana ja lännen agenttina ja kansanvihollisena, muistakaa vain. Hirveässä paineessa eli ja kirjoitti mies monumentaalisen tuotannon. Ensimmäisen piirin tv-sarja oli kevään huippuja. Pekka Pesonen muistaa Hesarissa eritoten saman kohtauksen kuin minäkin: vankien kohtaamisen vaimojensa kanssa. Hyytävän hieno ja ahdistava! Luettava nyt pikimmiten lisää Solzenitsyniä, olkoon välillä vaikka puuduttava kuten Pekka totesi.

&nbsp Illalla elokuva Lady Chatterleyn oikeudenkäynnistä oli mainio, puolidokumentaarinen. vähän simppeli mutta osuva: romaanin rinnastaminen valamiehen ja -naisen seksuaaliseen kokemukseen hyvä keksintö, ehkä osoitteleva, mutta mehevästi toteutettu. Meillä oikein innostuttiin.. Näitä oikeudenkäyntejä oli meilläkin 60-luvun kynnyksellä: Mykle, Miller ja Salama, vähältä ettei Rintalakin. Silloin ratkaisevasti avarrettiin julkaisuvapautta. Ihme että seksikielteisessä Englannissa vapauttava kanta voitti. Mutta esimerkki ei siis heijastunut meille, Kravun kääntöpiiri poistettiin kaupoista kuten Punainen rubiinikin. Waltari akateemikkona antoi vahvoja lausumia näitä sensuuripäätöksiä vastaan. Nyt ollaan taas liukumassa ahdasmielisempään suuntaan, saas nähdä kuinka pitkälle.

Täydensin viimeisen luvun Waltariin, lähetin sen eilen klo 14.45. Valtaisa helpotus. Painoin sitä Helsingissä kaksi päivää pääksytysten, kuvaneuvottelussa kävin välillä. Aikataulu on tietysti tiukalla, mutta tehtyhän on, enää esipuhe ja liitteet ja tarkistukset, niin ja kuvatekstejä.

&nbsp Illalla veneellä saunaan Törmälle ja takaisin, täydellinen ilta: katselimme taas Petterin mainion dokumentin Tapsasta, ja päälle jonkun aikaa Kultamitalivaimoa, mutta se on sittenkin niin typerä, olkoon vain Ritva Arvelo upea ilmestys ja itse Tapsa tietysti luonteva keihäänheittäjä, vähemmän luonteva kemisti vai mikä se siinä oli. Artsi ja Saara olivat nähneet Nokian Sinisen unen ja pitivät oikein hyvänä, Kirsti ja Ari olivat tyytyväisiä Ikaalisten iloiseen ja surulliseen Gabrieliin.

&nbsp Pilvet riippuvat, kävelimme Maisemakahvilaan, minne emeritus rovasti Hannu oli haastanut minut kertomaan Elokuusta sekä romaanina että esityksenä; Myllykoluun menossa parikymmentä hänen vanhaa kurssitoveriaan. Hupaisaa istua kulttuuriladossa lounaalla korkeasti teologisessa seurassa.

&nbsp Kiirehdimme Jumesniemeen, missä maan vanhimpiin kuuluva Sasslinin koulu juhli 160-vuotista olemassaoloaan. Aivan väärentämättömät juhlat, juuri sikäläiseen tyyliin. Lounaalta myöhästyimme edellisestä syystä, mutta muistelmia kuulimme ja laulua ja saimme kahvia ja pullaa ja kakkua, ja kaikki oli kohdallaan. Koulun pihassa on kirkko, ja Adam Sasslin määräsi testamentissaan, että koulun yhteydessä tuli toimia todella kirkon ja opettajan piti olla pappi. Pitkälle 60-luvun puolelle kai näin toimittiinkin.

&nbsp Omat muistoni kohoilivat, asuinhan tässä koulussa kesällä 1972 ensimmäisenä varsinaisena Hämeenkyrön kesänä, ja pidimme täällä pienet teatteri- ja kirjallisuuskurssitkin, apuna silloin Markku Kontro, Eeva-Liisa Haimelin ja Tiia Louste, jonka kanssa vietimme kesällä hehkuvan romanttisia hetkiä. Oi niitäkin aikoja. Kyläläiset tuntuivat hyvin muistavan… Erinomaisen hauskaa oli tavata kylän vankkoja isäntiä, Matti Jaskaraa ja Heikki Kärkimaata, joiden jykevä olemus aikanaan kohotti parhaan näytelmämme Töllinmäen tohtorin arvoa aivan ratkaisevasti. Repliikkejäkin vielä muistelimme: ”Sinä olet Sillanpää jonkunmoinen herra, mutta mulla on rahat!” Uusintaa toivoivat, mikäs siinä. Väinö Murtomäki esitteli meille juhlanäyttelyä (vuoden 1642 Biblia paikalla), Jukka Sarjala piti juhlapuhetta, piispa emeritus Kortekangas oli paikalla ja monia tuttuja muutenkin kohtasimme pitkästä aikaa, eräänkin kylän ja koulun sielun, 42 vuotta keittäjänä toimineen Kerttu Lepistön. Sarkosen Maija on tuttu jo sieltä 36 vuoden takaa. Kunnon kyläjuhlat ja paljon enemmän, huomattavan kulttuurihistoriallisen pisteen aiheellinen kohotus. Hankin kainaloon tukevan kyläkirjan Iloa ja eloa, näytti heti selaamalla kokonaan toisentasoiselta kuin meidän kylien hajanainen ja huolimaton kirjanen.

&nbsp Näyttelyssä huomasin nyt vasta dokumenteista, että F. E. Sillanpää todella aloitti koulunkäyntinsä Jumesniemessä, vaikka ei sitä paljon muistele. Vanhempana pitivät täällä kauppaa lyhyen aikaan 1890-luvulla. Vain ohuesti tallennettu vaihe, mutta sen kunniaksi olivat komeasti lyöneet kyltin koulun seinään.

&nbsp Paljasjalkainen kreivitär aika mietteliäs elokuva illalla Teemalla. Sydämen asialla jatkaa hyvää taivaltaan, uusiakin osia luvassa syksyllä, hienoa. Ainoa todella seuraamisen arvoinen tv-sarja inhimillisyydessään, aitoudessaan ja karhean luonteikkaassa otteessaan.