Eilinen keskustelu Tohlopissa on tuottanut yllättävän paljon myönteisiä kommentteja. Massakeskustelu jää pakosta tokaisuiksi, mutta joitakin näkökulmia saatiin näköjään silti esiin. Siellä oli rennompaa ja miellyttävämpää kuin odotin.

Punauhrivoittoisuus on edelleen voimassa, siitä saa riipaisevimmat puheenvuorot. Kuultiinhan sentään vähän totuuksia toiseltakin puolelta. Mikko Alatalo tuossa muistuttaa, että rauhan miehet ja väkivallasta varoittajat unohdetaan keskitieltä kuten Kyösti Kallio. Harvoin mainitaan sekin, että Väinö Tanner oli sosialistien puolella vankasti aseita vastaan ja pysyi sivussa. Verihurmos on kiinnostavampi aihe kuin hiekkaan valuneet sovitteluyritykset.

Vuodesta 1918 on nyt puhuttu riittämiin, ja vielä jatketaan ensi viikolla Tampereen yliopiston seminaarissa. Onkohan niin, että rauhallisena aikana dramatiikka on haettava menneisyydestä. Tohlopissa pysyimme kai kohtuullisen asiallisina, mikä kertoo siitä, että tämäkin kohta historiassa alkaa hiljalleen asettua kohdalleen. Sillä ei ainakaan kiihoteta enää uuteen vallankumoukseen kuten vielä 60- ja 70-luvuilla, jotka kultaisina muistamme.

Kotiin palattuan oli riennettävä kirjapalaveriin Bulevardille, sovittava hiukan kiireisestä aikataulusta, ja saman tien Tieteiden taloon, missä Lähti-idän instituutin ystävät järjestivät seminaarin Mika Waltarista idän ja lännen kuvaajana. Jälleen yleisöryntäys, parveketta ja ovensuuta myöten täyttyi sali. Vanhan matkaveikkoni Faruk Abu Chakran kanssa yritimme aihetta parhaamme mukaan valaista, ja Egyptin suurlähettilään Maasom Marzoukin läsnäolo ja puheenvuoro antoivat oman säväyksensä. Hän on kirjailija itsekin ja tuntui tietävän paljon Sinuhe egyptiläisestä. Kuultiin myös Aaro Söderlundin ja Jussi Nuortevan tervehdykset ja paljon yleisöpuheenvuoroja. Mainio tilaisuus, joka päättyi rattoisaan illalliseen instituutin ystävien seuurassa Rodolfossa.