Eso:n ja Putkinotko ry:n järjestämä Waltari-seminaari yliopiston pienessä juhlasalissa ei tarjonnut kumoavia uutuuksia, pikemmin normatiivisia esityksiä, mutta jotain hauskaa aina tarttuu mieleen. Seminaarin vahva esiintyjä oli Norssin poika Juhani Salonius, jonka kanssa kirjoitimme ylioppilaiksi samana vuonna 1963, hän linjalta ja minä klassilliselta puolelta.

Salonius tiukkasi Waltarin naiskuvan taustaa eli miksi on niin paljon petollisia naisia ja eroottisia pettymyksiä. Kun Markku Envall kiersi vastauksen ja heitti minulle katsomoon, ja kun minäkin vielä panttaan selityksiä, Juhani pamautti pöytään Norssin spartalais-saksalaisen poikakasvatuksen, eikä siinä vallan vikaan osunutkaan. Tästä kerrotaan lisää syksymmällä sekä Erkki Nordbergin uudessa Norssin historiassa että minun Waltari-elämäkerrassani.

Sen sijaan sain tilaisuuden oikaista jälleen kerran iänikuisen myytin siitä, että Waltari palautettiin RUK:sta maitojunalla. Tosiasiahan on, että hän joutui lomalta palatessaan pahaan auto-onnettomuuteen ja hoidettavaksi Tilkkaan, minkä johdosta RUK keskeytyi. Kyse ei siis ollut kunnottomuudesta tai vielä vähemmän pasifistisista mielipiteistä, joita Lasse Lehtinen aivan harhautuneesti tarjosi syiksi äskeisessä kirjassaan. Ilmeisesti kukaan väitteiden esittäjistä ei ole vilkaissutkaan Waltarin kirjaan Siellä missä miehiä tehdään, mutta on muitakin oikeita dokumentteja asiasta. Salonius oli reilusti tyytyväinen antamaani tietoon ja lupasi levittää sitä edelleen maanpuolustuksellisiin piireihin.

Muuten Salonius vastasi kysymykseen, mitä Waltari sinulle merkitsee: ”Se on osa työtäni. Sieltä saa vastauksen kaikkeen.” Laittamattomasti haastettu valtakunnansovittelijalta.

Hauska oli myös kuunnella nuorten opiskelijoiden Minna Klapurin ja Johanna Tunturin raikkaita ajatuksia. Kauas on edetty ajoista, jolloin Waltari oli meillä Kotimaisen kirjallisuuden laitoksella nurkkaan pistetty viihdekirjailija, jonka nimeäkään ei oikein sopinut ääneen lausua. Nämä nykyiset opiskelijat ovat vailla ennakkoluuloja ja löytäneet oman Waltarinsa, jota tuntuivat vilpittömästi arvostavan, ennen muita Sinuhen ja Palmujen ansiosta. Dekkariseuran pj Kirsi Luukkanen puhui Palmuista, ja Sinuhe oli jokseenkin kaikkien suurin suosikki.

Sitä paitsi Juhani muistutti aivan oikein, että Waltarilla on myös lempeitä, empaattisia ja rakastavia naisia kuten Sinuhen Merit tai Ulla Möllersvärd, ja listaa voisi jatkaa. Tämä naiskysymys on näinä päivinä tietysti kihelmöivä, mutta keskusteluja käytiin myös Tulenkantajista, elokuvista, uusista sovituksista, politiikasta, uskonnosta jne. Waltari on tyhjentymätön, todisti tämä kolmetuntinen istunto vanhassa kunnon yliopistossa, ja silti vasta joitain pintakerroksia raapaistiin. Paikalla parisataa henkeä. Tilaisuus päättyi viinitarjoiluun ja vapaaseen ajatusten vaihtoon.

Suuri harmi oli se, etten ehtinyt Salokanteleen Jussin Jaan Kross-kirjan julkistamiseen, joka oli samaan aikaan kerrosta alempana, mutta en vain malttanut ajoissa jättää näitä Waltari-pohdintoja. Tutkittava myöhemmin rauhassa Jussin Krossia. Onnittelut siitä! Elämäkerran teko on kovaa hommaa, voin todistaa. Samalla hiton antoisaa ja hauskaa.