Nyt kyllä ihmettelen, missä maassa ja missä ajassa oikein asun. Kanerva-kohina on ylittänyt kaikki absurdin ja kohtuuden mittasuhteet. Mikko Lehtonenkin kehtaa kirkua kuin entisajan ompeluseuratäti nollatoleranssiaan Hesarissa, oikein Tampereen miesfeministi parhaasta päästä.

Rauhoitukseksi viisas sitaatti Waltarin Neljästä päivänlaskusta: ”Siksi kohdatessani ihmisiä, jotka ovat jyrkästi varmoja asiastaan ja mielipiteistään ja kaikin puolin valmiit tuomioissaan ja arvostelmissaan, luulen aina tuntevani oudon kalmanhajun heidän ympärillään.”

Istuin junassa Kuopioon ja takaisin, mikä on aikamoinen saavutus ja koettelee istumalihaksia, mutta lukiessa aika sujuu rattoisasti. Muistin Veijo Meren mainiota novellia ’Rinnat’, missä mies tuijottaa vastapäisen naisen pulleita rintoja ja äkkiä tarttuu niihin. No tämähän on tänään aivan sopimatonta ja syytteenalaista ja toivottavasti novelli pian poistetaan kaikista kokoelmista ja antologioista.

Muistin myös J.H. Erkkoa, joka olisi ollut tekstareiden kuningas, jos vain kännykkä olisi 1800-luvun lopulla keksitty. Kuinka intohimoisesti hän lähestyi itseään 40 vuotta nuorempia naisia ja kosi heikolla menestyksellä toistakymmentä kertaa elämässään. Ja voimallisesti! Siinä ei ollut nykypäivän naisrauhasta tietoakaan. Tuomitkaamme tuommoiset tyypit, hyi hyi.

No Kuopiossa puhuin siis Teatterikerhon tilaisuudessa F.E. Sillanpäästä ja hänen salatusta draamallisuudestaan, kun Elokuu on kohta tulossa ensi-iltaan. Hyvä menestys, väkeä paljon harmaana iltapäivänä ja puhekin luisti ja keskustelua syntyi. Sillanpäätähän on varsin vähän esitetty sisäteatterissa, joten tämä Marita Jaman sovitus kiinnostaa. Ajankohtaisia aineksia löytyy, sillä Viktor Sundvall ahdistelee häpeämättömästi iloista viikonloppuvierastaan Maija Länsilehtoa. Ohjaaja Lasse Lindeman säteili toistaiseksi tyytyväisyyttä, kaikki mennyt hyvin, läpimenovaiheessa ovat. Ehkä juuri uusi kulttuurinen ympäristö herättää Sillanpään eloon toisella tavoin kuin kotoinen Hämeenkyrö tai Tampere, vaikka toistin Matti Klingen taannoisen heiton, että Sillanpää Kuopiossa on kuin Ovidius Tomiissa. Sittenpä nähdään.

Istuimme päivällistä Kummisedässä (hauska entinen siltavoudin asumus) ja söimme Teatterikerhon edustajien tarjoamaa suussa sulavaa maksapihviä (talon erikoisuus, suosittelen kun käytte Kuopiossa) ja puhelimme vilkkaasti teatterikuulumisia. Teatterikerhojen muuttunut asema verotuksellisesti herättä huolta ja tuntuu kohtuuttomalta. Aiotaanko nämäkin sankarilliset ahertajat teatterin kentällä vähitellen nujertaa? Lindeman ainakin ymmärtää kerhon arvon. Ilmeisesti kahdesta käynnistäni (ks. 30.1.) on ollut jotakin hyötyä esittäjäryhmälle, kun kutsuvat lämpimästi katsomaan kohta ensi-iltaa. Harkittava positiivisessa hengessä.