Niin kuului Ilkka Kanerva pyytäneen Brysselissä anteeksi Suomen kansalta tahdittomuuttaan. Mutta antaako kansa anteeksi? Tämä on niin julkihyveellisten ja suvaitsemattomien ihmisten maa, että saattaa jäädä antamatta. Miten kukkiikaan parempien ihmisten tekopyhyys tämänkin aamun kolumneissa ja yleisön palstoilla. Moralismi saavuttaa huippunsa Hesan kulttuuriälymystön (!) kommenteissa, joissa vaaditaan mm. ”nollatoleranssia dorkuudelle”. Onneksensa he ovat itse noin korkeatasoisia ja hairahtumattomia yksilöitä.

Tunnen kiitollisuutta siitä, että saan näinä ankaruuden ja ahtauden päivinä seurustella niin vapaan, inhimillisen ja suvaitsevaisen hengen kuin Mika Waltarin kanssa. Olisipa hauska kuulla hänen kommenttinsa ministerin flirttailuista. Hän jos kukaan ymmärsi ihmistä hänen heikkoudessaan ja kauhistui ihmistä hänen tuomitsemishalussaan. Siitäkin on riittämiin näytteitä Waltarin tuotannossa, aina noitavainoihin saakka. Miten helppoa on edelleen kiihdyttää ihmiset joukkohysteriaan, kun vain synnillinen maali heitetään kielikellojen toimesta esiin.

Kun istuin tuntikausia eilisen illan kirjallisissa kokouksissa, mietin niitä, joille sellainen on ammatti, päivätyö, jatkuva olotila. Minulle vain harvatahtinen harrastus, ja sekin koettelee joskus voimia. En todellakaan kadehdi ihmisiä, jotka ansaitsevat vaikkapa huippupalkkioita kuluttamalla itseään kokouksissa, palavereissa, tiimeissä, kaikenkarvaisen kalkyloinnin ja strategian briifauksissa. Mutta heitä tarvitaan ja kiitos heidän kestävyydelleen. Liian kiivaassa työtahdissa ja tulosvastuullisuuden paineessa arvelen vain ihmisyyden kutistuvan siihen mittaan, että yleinen tyytymättömyys purkautuu vaikkapa ministerin iloisen näköiseen persoonaan.

Entäpä jos hänen harrastuksenaan ovat naissuhteet. Jospa hän ei tuota niillä kärsimyksiä lähimmilleen, edes asuinkumppanilleen, joka ainoana näyttää suhtautuvan kohuun tottuneen tyynesti. Jospa hän ei ole käyttänyt väärin edes virka-asemaansa. Jospa hän kestää moralistien pilkan lungisti ja virkeällä mielellä, reilusti anteeksi pyydettyään. Mistä sitten kivi etsitään. No varmasti tulee muita hilpeästi hairahtuvia, joten voimme olla levollisella mielellä: sormella osoitettavia aina riittää.