Filmatisointeja tässä voi katsella kaksin kappalein: Huhtikuu tulee on Waltarin ohuimpia komedioita, perhekeskeistä heijastelua, hiukan hapanta huvittelua, mutta Vaalan ohjaamana elokuvana menetti sitäkin kirpeyttä, mikä näytelmätekstissä on. Hauskasti siinä on sama teema kuin Pariisilaissolmiossa, jonka Kassila jäljiltä muistin charmikkaammaksi kuin nyt uusittu Teemalla, sinänsä leppeän ironinen kertomus, jossa Keijo Komppa esitti entisajan herrasmiestä, aikaa kadonnutta, jolloin vielä nautittiin konjakkia lounaalla ja istuttiin reippaita päivällisiä. Nuoruuden romanssi Pariisissa (kuvattu alkuaan Yksinäisen miehen junassa) ei oikein syttynyt elämään. Mutta Waltari taitaa olla ainoa, joka on kuvannut sivistynyttä porvaristoa myönteisen suvaitsevaisessa valossa.

Päivällä satuin kuulemaan Kultakuumeesta juttua Tulenkantajista. Waltari luki nauhaan hauskan kuvauksen runollisesta vihellyskonsertista. Mutta tutkija Vesa Mauriala vetäisi tyypilliseen tapaan mutkan suoraksi: totta että W vain käväisi Tulenkantajissa (miksi irtosi, jäi kertomatta), mutta että hän olisi kirjoittanut 30-luvulla raharomaaneja ja saavuttanut niillä maailmanmainetta… Haloo, kuinkahan siellä yliopistolla nykyään luetaan? W kirjoitti Helsinki-trilogian, jonka myynti oli heikohko ja pienoisromaaneja, joita ei edes julkaistu muuten kuin 100 kappaleen bibliofiilipainoksina. Raharomaaneja? Vieras mies (1937) oli ensimmäinen menestys. Historiallisia romaaneja alkoi tulla 40-luvulla sotien jälkeen.

Senkin nyt voisi todeta, että W oli ainoa, joka toteutti Tulenkantajien ohjelman: todella murtautui ahtaan kotimaan ikkunoista väljään maailmaan ja liikkui laajoilla aloilla, kun taas toiset loistava Paavolainen mukaan lukien kutistuivat kotimaisiksi kirjailijoiksi. Varjoon he jäivät: Katri Vala, Erkki Vala, Elina Vaara, monet muut – Lasse Viljanen nyt ponnisti hyvään asemaan.

Vain Hbl käy sävykästä keskustelua Mannerheimista ja rooleista, mutta nyt sielläkin veljet Kanerva ja Vanhanen ajavat ohi. Kekkonenhan on molempien esikuva. Nykyisessä mediailmastossa ei hänkään ehkä pitäisi puoliaan, mutta tuntuu jo muinaiselta maailmalta, että piireissä tiedetty ja politiikkaan, diplomatiaan, lähetystöihin ym. nimenomaan vaikuttanut Hallama-suhde jätettiin silloin tyystin ja hienovaraisesti rauhaan. Kekkonen oli sentään naimisissa, nämä nykyiset valtiaathan ovat huolettomia poikamiehiä, ja silti heitä revitään moraalin syvä ryppy otsalohkossa.