Panu Rajala

Aamulla aurinkoa ihailemassa meren rannassa; tästä kevät nousee.

&nbsp Kun tämä Lillqvist kuulee Pispalassa kuinka punikit parjaavat Mannerheimia homoksi, niin totta kai se täytyy ottaa aiheeksi animaatioelokuvaan, muuten kulttuurimme olisi tätä näkökulmaa köyhempi. Laura Kolbe puolusti vakavana taiteilijan oikeutta ilmaista tärkeä kantansa.

&nbsp Hetkinen, kun tv:ssä oltiin hehkuvasti sitä mieltä, että meillä on vain yksi tulkinta kerrallaan ja keskustella ei saisi toisista, niin eikö tässä nyt juuri jumalavita keskustella aika vilkkaasti? Silloin kun esitetään vastaväitteitä, se tulkitaan keskustelun estämiseksi eikä huomata että sehän juuri taitaa olla sitä kaivattua keskustelua. Olisiko hyväksyvä hiljaisuus sitten parempi?

&nbsp Enkä minä ainakaan ole huomannut, että kukaan olisi vaatinut Smedsin Tuntemattoman kieltämistä. Kolbe kehui ranskalaista debattia, joo varmaan intellektuaalista, mutta jos siellä tulkittaisiin de Gaulle homoksi tai Sarkozy ammuttaisiin teatterissa, niin kai se vähän vastaväitteitäkin herättäisi eli sitä keskustelua. Kun sitä käydään siellä, se on ihailtavaa, kun meillä se on keskustelun estämistä. Hienoa aamu tv.

&nbsp Jälkiviisaat jatkavat samasta perin kiinnostavasta teemasta, eli oliko Mannerheim siis homo vai ei. Onko taiteilijan saanut peräti tappotuomioita? Huvittavaa sekin että homous on edelleen loukkauskivi, naistaiteilijankin provokatiivinen koukku, vaikka kaikkea suvaitsevuutta ja tasavertaisuutta on hurskaina saarnattu. Nyt siellä ihmetellään ketä muuta ei saa pilkata? No kokeillaan. Seuraavaksi animaatiot Kekkosesta sadomasokistina ja Halosesta lesbona. Ja sitten valmiiksi vartioimaan, ettei kukaan vaan liikaa reagoi ja esitä vastaväitteitä.

&nbsp Mutta hei, tämähän onkin nurinkurisuuksien päivä. Mopo saa rauhassa karkailla kuten Vesa Hesarissa sitovasti osoittaa.

Sittenkin mentävä Kalevala-seuran jäsenkokoukseen, koska Michael Branch sai vihdoinkin siellä hyvin ansaitsemansa tunnustuspalkinnon. Kuten perusteluissa kävi ilmi, meillä ei kovasti ihastuta, jos joku ulkopuolinen tai peräti ulkomaalainen tulee ronkkimaan meidän tieteitämme. Michael teki tätä 1800-luvun alkupuolen osalta ja joutui kai vähän nurkkaa seisomaan. Tutkimus A.J. Sjögrenistä kulki toisella tavoin kuin suomalaisten vakiintunut käsitys vaikkapa M.A. Castrénin suuruudesta. Tässä voi sanoa, että vaihtuvia näkökulmia syrjitään ja entisiä omia puolustetaan. Nyt vasta uusi sukupolvi oli kypsä Branchin ansiot näkemään, kiitos siitä. Palkittu piti hauskan, ohuesti ironisen kiitospuheen.

&nbsp Toimin Lontoon yliopistossa Michaelin alaisuudessa 1986, ja sepä oli mukavaa ja leppoisaa aikaa, Michael järjesti Kalevala-päivänkin iltajuhlineen silloin laitoksellaan ja aiheesta seminaarin. Aina hänellä oli aikaa puhua ja pohtia minunkin opetukseeni liittyviä asioita. Hannelen kanssa bunkattiin samassa pienessä työhuoneessa ja viihdyttiin hyvin, aika primitiivisissä mutta henkisesti innoittavissa oloissa, ja välillä otettiin pienet sherryt kirjakaapin laatikosta. Onnea Michaelille!

&nbsp Illalla oli Waltarin Gabriel tule takaisin näytelmän tv-version (1979) esitys Töölön kirjaston Waltari-salissa, seuran järjestämä tilaisuus, valtava yleisömenestys. Seela Sella ja Antti Litja muistelivat kuvauksia, päärooleissa olivat ja puhetaidon opettajani Ritva Ahonen kolmantena, Hannele Lauri hauskassa pikkuosassa. Lämmin iloinen tilaisuus, ja itse näytelmä yllätti taas myönteisesti, Mirjam Himbergin ohjaama tulkintakin pitävä ja moderni tragikoomisessa vähäeleisyydessään. Kummallista ellei mikään teatteri ota tätä uudelleen, ja Tv1:n tai Teeman pitää se esittää uusintana, niin paljon toisarvoisempaa löydetään arkistoista. Varsinkin kun Ylen toimittama dvd reistaili äänen osalta, tietysti.

&nbsp Esityksen jälkeen oluella kuulin täsmälleen samanlaisista naisten huijaustapauksista kuin Waltarin säälimättömässä komediassa, siis tänä päivänä. Ei ole tippaakaan näytelmä vanhentunut, jos teatterit niin luulevat.

Totta puhui Antti, juttu Nauticuksen uudesta painoksesta komeili aamulla Hesarin kulttuurissa. Hyvin ylöspantu, Anssilta saatu lisätietoa kirjan antikvaarisesta arvosta. Sanoma kestävä ja taas ajankohtainen Viron juhliessa. Vexi Salmi teki aiheesta hyvän kolumnin Iltalehteen. Postissa jutkahti uusi kiintoisa aineistonivaska sotavuosien tiedotuksista Salomaalta, hitto kun tulee hyvään tarpeeseen.

&nbsp Kovan työrupeaman jälkeen lohduttauduin sillä, että Mike ja kaunis juristi sopivat riitansa Aidensfieldissä ja näyttävät jatkavan romanssiaan. Vaan mehän tiedämme ikävä kyllä kuinka siinä loppujen lopuksi tulee käymään.. Sonnustauduimmekin Vanhan ylioppilastalon musiikkisaliin kuuntelemaan huomisen Kalevalan päivän kunniaksi kanteleensoittoa.

&nbsp Timo Väänäsen esitys oli hänen taiteellinen tohtorinväitöksensä pääkonsertti, siinä sivussa tanssi tai ainakin ojenteli Päivi Järvinen. Sähkökanteleen vongauttelu vaihtui välillä reipastahtiseen rämpyttelyyn. Tanssija eläytyi hallituin liikkein. Tätä saimme ihastella Ekmanin romanttis-koristeellisen Väinämöisen kasvojen alla. Hm. Mitähän Seppo Heikinheimo -vainaa olisi tuuminut tällaisesta musiikillisesta väitöstilaisuudesta. Häikiön kanssa kaipasimme ainakin vastaväitöstä.

&nbsp Mutta tapasimmehan pitkästä aikaa Hannele ja Michael Branchin! ja muuta kalevalaista älymystöä lähinnä SKS:n riveistä, Senninkin, miten hauskaa. Ilta ei suinkaan mennyt hukkaan. Stokkan herkun kautta kotiin iltateelle ja kirjoittamaankin ehdin vielä. Waltari seikkailee jatkosodassa.

Hajallinen työpäivä vieläkin: artikkeli, haastattelu ja kaksi luentoa. Selvitty hyvin.

&nbsp Tempaisinkin aamulla jutun siitä Nauticus/Waltarin kirjasta ja lähetin Hesariin. Antti M sanoi panevansa heti lehteen. Raimo Salomaan vihjeen perusteella selvisi kirjan tarkempi ilmestymisaikakin: alkukesällä 1941. Joskus asiat sujuvat.

&nbsp Menin lounaalle Kosmokseen, missä itse Katri otti aurinkoisesti vastaan. Aikaa vierähtänyt siitä, kun täällä nuorina väijyttiin looshiseuraa harva se ilta. Komeita roolikuvia ilmaantunut seinille. Selkouutisten toimittaja haastatteli siinä kilinässä, ja poronpaisti oli mehukasta, voitti Saludin vasikan 6-1. Puhuttiin arvatkaas mistä.

&nbsp Jatkoin Briossin kautta Ressuun, minne ei norsseina jalalla astuttu kouluaikoina. Komea koulu, eipä silti. Nyt siellä toistakymmentä virkeätä ranskantaitajaa valmistautui Waltarin jäljille Pariisiin, johtamaan yleisiä kävelyretkiä huhtikuussa Suomen kulttuurin promootiossa. Puhelin elämäkertaliuskojeni pohjalta nuoren Mikan seikkailuista Pariisissa 20-luvulla, muistiinpanoja syntyi. Alkoi houkutella ajatus liittyä mukaan nuorten kävelyille. Avril à Paris?

&nbsp Illan suussa vielä Toimelan teatteripiiriin puhumaan niitä näitä, Eeva-Liisa sinne vamppasi ja Arja Pekurinen veti tilaisuutta. En voi vastustaa naisten kutsuja. Näissä riennoissa käy sitä paitsi fiksuja naisia, hyviä katsojia, aktiivisia keskustelijoita, miehiä ei yhtäkään. Puhetta klassikoista ennen ja nyt, kun taas on tulossa Tšehovia, Lokkia ja Ivanovia. Provosoin nykyaikaan siirtämisiä vastaan (jotta katsoja saisi itse päätellä mikä muuttunut ja mikä ikuista) ja sieltähän väiteltiin kipakasti vastaan. Kiva ilta, kiitos siitä.

&nbsp Oli hyvä syy kallistaa lasit punaviiniä päivän päätteeksi Vanhassa Ankkurissa Pursarilla kahden Marjan kanssa, joka bongannut koskikaraa Inkoossa ja käynyt ranskantunnillaan. Innostuikin Pariisin keikasta, vaikkapa taannoisen kihlamatkan muistoissa. Ihanan Mariuksen finaali Teemalla antoi lisää intoa. Saas nähdä ehditäänkö, mutta voisihan sieltä samalla onkia muutaman tiedon Waltarin uusimpien ranskannosten vastaanotosta. Avril à Paris!

Kotona katselen Voimalaa, kerrankin aika hyvää ja tasapainoista kirjallista keskustelua tai keskustelua lähinnä kustantamisen ehdoista. Touko alkaa selvitä jännitteistä, puhui asiaa tyynesti ja fiksusti. Eikä siellä muutkaan sekoilleet, vähän tämmöistä papillistakin sanomaa kai tarvitaan á la Mäkelä. En minä ole koskaan kokenut kustantajia ongelmallisiksi, vaikka olen neljän kanssa puuhaillut (Otava, WSOY, SKS ja Tammikin), aina on kohdeltu asiallisesti ja hyvin. Ehkä tuommoiset Järvelän kaltaiset hermokimput sitten törmäävät liian vähäiseen huomioon ja korostuksen puutteeseen, mene tiedä. Ylipäätään, jos hyvin kirjoittaa, aika hyvän kohtelun saa kustantajalta. Henkilösuhteet luontevia ja läheisiä, näin pienessä maassa. Kuten viitattiin, monet kirjat katsovat tulevaisuuteen, kauaskin. Ei niitä tässä ajassa vielä oikeaan arvoon saada, ei vaikka kuinka markkinoitaisiin.