Olikohan Hitlerin psykoanalyyttisestä profiilista todellista hyötyä? CIA aloitti psykologisten profiilien laadinnan maailman johtajista, ja metodi on jatkunut Saddamiin saakka. Onkohan Halosesta ja Vanhasesta tehty vastaavia tutkimuksia? Mikä on heidän lapsuudentraumojensa merkitys heidän päätöksilleen.

Hesan kulttuurissa taitavat olla aiheet vähissä, kun vielä kerran kolumnisti käskee Vanhasen mennä katsomaan Smedsin Tuntematonta. Pääministerin pitäisi ehdottomasti mennä teatteriin näkemään, että Suomi on kuollut. Sielläkö hän sitten viisastuisi. Teatterin kassavirta ainakin on voimissaan. Miten pääministerin siis pitäisi reagoida, jotta kulttuurissa oltaisiin tyytyväisiä. Lyödä kintaat tiskiin ja todeta, että kuolkoon loputkin? Vaiko havahtua joihinkin reippaisiin, pelastaviin päätöksiin Kemijärvellä. Eikö ole jo myöhäistä elvyttää vainajaa.

Vai pitäisikö umpirauhallisen Vanhasen ehkä ryhtyä teatterin sodanvastaisen kiihotuksen jälkeen hillitsemään sotahimojaan. Ei hän tietääkseni ole edes Natoon kovasti menossakaan. Amerikoissakin tyytyi ihailemaan Arnoldin miekkaa, joka on melko vanhentunut ase. Vanhasta on enemmänkin syytetty passiiviseksi kuin sotaintoiseksi, joten ei hänessä siinä suhteessa ole paljon pahennettavaa. Olimme samalla Maanpuolustuskurssilla, ja siellä vallitsi hyvin tyyni ja asiallinen tunnelma, ei kukaan yllyttänyt sotaan. Mikä hiton velvollisuus ylipäätään on mennä teatteriin yhteiskuntaoppiin, kun maailmaa näkee omilla silmilläänkin.

Ja eikö sinne koko eduskunta kohta komenneta Smedsin sulkeisiin näkemään, kuinka helvetin huonosti kaikki menee, kun autoritaarisesti totellaan upseereita. Ai niin, se lopun ampuminen on siis symbolinen, eikä sitä pidä ottaa henkilökohtaisesti. Mainio näkemys! Taisi se Jokelan ampujakin ampua symbolisesti väärää maailmaa, tuskin ketään henkilökohtaisesti. Paljonko mahtoi lohduttaa.

On kiva aikanaan lukea joku teatteritieteilijän analyysi tästä sodasta ja sen sanomasta. Kuinka sen voisi tiivistää. Tähän asti on luettu tunteenomaisia halleluja-purkauksia. Saska Snellmanin löytämää ydintä, luokkasovun purkautumista (mitä ei ole Linnan romaanissa) ei nähdäkseni kukaan ole jatkanut, mutta enhän minä kaikkia julkaisuja lue. Jos Sarastien ja Rokan sopu olisi säilynyt, olisiko Smedsin Suomi yhä elossa? Tuskin vaan, konsensus oli elinaikanaan kulttuurikriitikkojen kirosana.

Turhaan minäkään tätä enää jauhan, tää oli nyt sen Hesarin kolumnistin syytä. Tulkoon hiljaisuus.