Luen Hufvudstadsbladetia ja pidän väkivaltana sitä, että Helsinki kahmaisee omin valloin kummallisen piikin Sipoosta itselleen. Olen samaa mieltä kuin Hannu Nyberg Hesarissa, että nyt ei ole syytä olla ylpeä stadilaisuudesta. Karlssonin kuva osuu sekin absurdin ytimeen.

Elämme vahvojen ja rikkaiden ja häikäilemättömien Suomessa. Kemijärvi on oikein hyvä koetinkivi. On syntynyt hallitseva luokka, jolle ihminen ei sinänsä merkitse enää mitään. Onkin suuri tutkimusaihe aikanaan, mistä ja miten tällainen epähumaani ajattelu on näin voitollisena kasvanut aikana, joka yrittää kaikin tavoin ylläpitää korrektia pintaa, puolustaa samaan aikaan rauhaa ja demokratiaa, luontoa ja ihmisarvoja, missä on oma ristiriitansa siinäkin. Koska taloudellista kasvua tässä vain suojellaan ja ajetaan.

Mitähän demokraattista on siinä, että vahva pääkaupunki polkaisee heikkoa Sipoota rumalla saappaalla varpaille? Kohta joku selittää, että vahvojen taloudellinen etu on jo sinänsä demokratiaa – ei sitä tarvitse enää ihmisiltä kysellä.

Tätä murheellista taustaa vasten tuottaa sentään vähän hupia lukea Tuomas Nevanlinnan mainio kolumni Vaalinnanvapaudesta Hesarista. Jospa sentään on tällaistakin halua jäljellä: vaalia arvokkaita asioita, joilla ei ole mitään taloudellista tai hallinnollista merkitystä.