Valtiosihteerin ei olisi oman etunsa vuoksi missään nimessä kannattanut lähteä sohimaan taiteen kentälle, sehän on selvää. Eikä yleensä maallikon. Taiteilijat ja kriitikot tietävät aina yksin ja parhaiten, mikä on oikea tulkinta, kuinka joku esitys on nähtävä. Näytti kuin Hesarissa olisi oikein odotettu provokaatiota, ja kun sellainen taivaanlahja tipahti, kahtena päivänä peräti viisi asiantuntijaa riensi kaatamaan tämän onnettoman Volasen näkemyksen Smedsin teatterimissiosta. Olisi kyllä eduksi, jos kommentoija on nähnyt esityksen, josta kirjoittaa.

Yhtä vähän ihmettelen. Smeds halusi itse erottaa taiteen ja politiikan. Mutta jos Huutavan ääni korvessa halusi toisaalta yllyttää huolehtivaan yhteiskuntaan kuten Moring tänään selittää, mitä muuta se on kuin politiikkaa? Mistä muusta poliitikot tänään puhuvat? Tai jos Tuntemattoman loppua tulkitaan vihanpurkauksena Suomen itsenäisyyden menetyksestä, eikö sekin vähän liity politiikkaan. Tai Tšehovin sisaret, jotka pantiin selvittämään Kajaanin kunnallispolitiikkaa. Kun teatteri osallistuu kovalla vimmalla yhteiskunnalliseen keskusteluun, eikö siinä ole politiikankin raja aika lähellä ja ylitettävissä.Vai onko tämäkin jotain 70-luvun kaikua, ja nyt viha on puhdasta vihaa ilman yhteiskuntapoliittisia osoitteita?

Minusta virkamieskin saa sanoa vaikka sitten hölmönkin oman ajatuksen, ja jotain jyvää siinä oli. Siihen ei vain tahdottu tarttua, koska aihe on vähän liian polttava. Parempi puhua asian vierestä ja tyrmätä a priori asianomaisen horisijan pätevyys. Kukaan ei ole vielä esittänyt varsinaista kontekstiin sijoittavaa analyysia Smedsin jatkosodasta, kuohuntaa vain puolesta ja vähän varovin varauksin vastaan. Yksinäinen keskustelija ei hevin lähde kuopasta etenemään, kun tietää että siellä on vastassa tämä viisinkertainen taiteen puolustuspanssari.

Eilen muistelin Tyttönorssia, kun Marja-Liisa ja miehensä Jore kävivät lounaalla ja joulutervehdyksellä. Tyttönorssit olivat meidän poikain salaisia ja julkisesti väheksyttyjä unelmia 60-luvulla. Marja-Liisa on lajin ehdottomasti puhdashenkisin tuntemani edustaja, ihana nainen. Paljonhan siinä muisteltiin kadonnutta nuoruutta. Muisteltiin myös repäisevää isäänsä Mikko Mensosta, joka kuulemma olisi pitänyt minua sopivana miehenä tyttärelleen, mutta toisin kävi, minkäs sille enää voi. Muisteluikään on tultu, hauskaa sekin.

Joten loppuiltaan sopi hieno joulukonsertti Johanneksen kirkossa, Kauppakorkean ylioppilaskunnan kuoro oli herkän taspainoisessa vireessä, kaikki kauneimmat laulut vedettiin ja parvelta Laura Pyrrö ja Raimo Sirkiä valoivat lisää loistoa lämpimään iltaan. Tästä joulu alkaa virittyä.