Luento Ikäihmisten yliopistossa Parkanossa; hupaisaa että tämä videotekniikka on näinkin kehittynyt, että kuulijoita ja näkijöitä samalla Kankaanpäässä, Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä. Kun Matti Parjanne tämmöistä Tampereen yliopistossa kehitteli noin 15 vuotta sitten ja olin yhtenä koekaniinina, yritykset menivät etupäässä poskelleen.

Edestakainen ajomatka märässä pimeydessä sujuu äänikirjaa kuunnellen. Henning Mankellin Riian verikoirat kiinnosti sikälikin, että Riika tuli tutuksi jokseenkin noina aikoina 90-luvun taitteessan joita Wallander kokee vierailullaan. Hotelli Latvian kuvaukset hyytävän tuttuja, hyvä kirjailija tämä Mankell. Minä nyt en ollut rikosasioissa liikkeellä, vaan itsenäisyyden juhlapuhujana Anglikaanisessa kirkossa tilanteen ollessa maassa äärimmäisen kriittinen. Vieläkin kylmää, mutta jännääkin oli.

Kun söin päivällisen pitkästä aikaa Sarvessa, tapasin serkkuni Oskun ja kuulin taas juttua ihan arkisesta Suailakkaat pikkujoulut Villa Kivessä, lähinnä taas ”pikku-Ollin” (noin kaksi metriä ja parisataa kiloa) ansiosta, joka meitä hauskuutti ja laulatti ja piti sitä paitsi ansiokkaan pakinan Pullan ja Waltarin tunnetusta aseveljeydestä 30-luvulla (Kapteeni Leo Rainio). Pulla-seura on kokenut vakavia menetyksiä lyhyessä ajassa, mutta Waltari-seura sen kun porskuttaa kohti juhlavuotta. Illan tähti oli entinen Istanbulin konsuli Esko Tammivuori (yli 90), joka veteli Üskadaraa turkiksi tehostaen esitystä aitoperäisellä liikunnalla. Kari Uusitalo voitti taas tietokisan, mutta varsinainen tietäjä on Leena Laakso, jonka tarjoilemia detaljeja nuoresta Waltarista, Saima Harmajasta, Uuno Kailaasta ja Yrjö Gustafssonista kuuntelin silmät pyöreinä.

Samana iltana pohtii Sillanpää-seuran johtokunta Hämeenkyrössä Rauhamäen kohtaloa. Mitä ihmettä rapistuvalla kiinteistöllä tehtäisiin. Seuran suuri ponnistus oli 30 vuotta sitten hankkia ja kunnostaa Töllinmäki museoksi ja samalla pidettiin yllä naapurissa tätä Rauhamäkeä, joka tuli seuran omistukseen mutkikasta tietä. Onhan siellä pidetty tunnelmallisia tilaisuuksia vuosikymmenten mittaan. Mutta kunnon keskusta siitä ei tullut. Vankka hirsirakennus vaatisi perusteellista remonttia. Mielestäni pitäisi yhtiöittää kaikki nämä kohteet: Myllykolu, Töllinmäki ja Rauhamäki ja tehdä kokoava sillanpääläinen toimintasuunnitelma matkailullisin ja kulttuurisin tunnuksin, tukena kunta, joutsenten reitti ja joukko sponsoreita. Mutta näin suurisuuntaiseen tähtäykseen tuskin Hämeenkyröstä löytyy enää innostusta tahi toimijoita. Joka tapauksessa seura voisi vapautua raskaista kiinteistöistä ja keskittyä henkisiin harrastuksiin. Mutta oikea kulttuurityö siellä päin on juuri seiniä, rakentamista ja talkoita. Sillä linjalla saavutettukin näkyviä ja kunnioitettavia tuloksia.