Panu Rajala

Esko Salmisen räväkkä avaus vuoden 1918 suomettuneista kuvauksista kirjallisuudessa virkisti aamun Hesarissa. Tätähän Raija Oranen jo voimallisesti pauhasi eilen Kirkkonummella. Olisikohan lehti kääntymässä tämänkin tragedian kuvauksissa? Väinö Linnan tulkintojen selvää uudelleenarviointia olen jonkun aikaa odottanut, nyt alkaa jotain pirahdella. Varpion Linna-elämäkerta oli vielä näiltä osin läpeensä solidaarinen ja kohdetta kunnioittava kuten sopiikin.

Tietysti seuraan mielenkiinnolla, nouseeko oma kirjani Kuningasajatus tässä mitenkään esiin, onhan siinä valkoisen puolen vähemmän kuvattuja tunnelmia Helsingissä ja Pietaristakin otetaan vauhtia, käväistään muutamaan otteeseen Pohjanmaalla ja viivähdetään pitempään Hämeenkyrön verisissä läpimurtotaisteluissa, erään nuoren perheellisen kirjailijan tunnoissa ennen Hurskaan kurjuuden äkillistä kypsymistä. Paljon tuttua, paljon kertomatta jäänyttäkin.

Tämän päivän taisteluista: Tehyn joukko-offensiivi tuottaa ratkaisemattoman näköisen umpikujan terveydenhuoltoon. Miten aikovat sen puhkaista? Ainakaan meidän hoidettavien tilanne ei näillä näkymin parane vaan pahenee, kun uutta väkeä ei ole aikoihin varaa palkata hoitoalalle. Lähtevät pian entisetkin muille markkinoille. Vanha koulukaveri Salonius pahassa raossa, uransa pahimmassa?

Palasin Kirkkonummelta, missä rattoisa kirjallinen iltama kokeneen sirkustirehtöörin Heikki A. Reenpään henkevällä johdolla. Kovin sotaiseksi meni keskustelu, sillä kolme meistä oli kirjoittanut vuoden 1918 tapahtumista (Sture Lindholm, Antti Tuuri ja mä) ja vielä oli Viipurin menetystä koskeva uusi teos, esittelijänä Eeva Tammi. Itsenäisyyden juhlasyksyä eletään, tammikuussa tulee 90 vuotta kapinan alkamisesta, joten muistelemista ja tutkimista riittää varmaan vielä seuraavat 10 vuotta ja pitempäänkin.

Katselin alussa aikani kuluksi Kirkkonummen kirkkoa, missä venäläiset pitivät tansseja ja hevostallia Porkkalan miehityksen aikoihin. Hautakiviä kannettiin silta-arkkuihin, kertoi paikallinen kirjakauppias. Reenpää esitti Helsingin liittämistä Kirkkonummeen, missä olisi lisämaata tarjolla kuulemma helpommin kuin Sipoon suunnalla. Kirkkonummen erinomaisuudesta kuulimme häneltä paljon, samoin siitä kuinka sodasta 18 olisi kirjoitettava, luennoitsijana Raija Oranen.

Ainoa poikkeava esiintyjä oli pitkä tumma Minna Andersson, joka on kirjoittanut kirjan esiäitiensä synnytyksistä eri aikakausina. Yleisöä koulukeskuksessa satakunta, keskusteluun ei juuri jäänyt sijaa, meitä oli niin suulaita esiintyjiä.

Täällä sitä nyt ollaan taas, kotoisalla Sepänkadulla puiston kupeella, syksyn suhistessa puissa ja lennättäessä lehtiä käytävillä. Syvä lokakuu. Olen onnellinen paluumuuttaja, vaimoni yhtä innoissaan.

Tapasin päivällä vanhan matkatoverin Faruk Abu-Chakran, jolla on lennokkaita ideoita Waltari-juhlien varalle: arabimaailmaa pitää ottaa mukaan ja järjestää kunnon sessio Pariisissa, miksei taas Alexandriassakin. Sain häneltä esitelmän Taha Husseinin ja Waltarin suhteista, tunnettehan Husseinin, sokean arabirunoilijan…

Mutta juhliihan Sillanpääkin ensi vuonna; pidimme yleiskokousta Hämeenkyrön kirjastossa lauantaina ja hahmotimme tulevia tapahtumia. Valitettavasti en nyt ehdi mukaan kovin intensiivisesti, mistä Kyrössä ollaan luultavasti laajalti tyytyväisiä. Järjestelimme Viehätystä talvikuntoon, heitimme taas hyvästit ja jätimme kissan Tyynen hyvään hoitoon. Eipä jäänyt kaipuu painamaan, aika aikaa kutakin.

Mollen lähtö kyllä hiljensi muutamaksi toviksi, pani muistelemaan.

Kun IS muistokyselyynsä siteerasi vain niukasti ja senkin väärin mietteitäni, pitäisi ehkä kirjoittaa raskaan sarjan elokuvamiehestä vielä jotakin. Kesä 1969, jolloin taottiin Siunatun hulluuden käsikirjoitusta Mollen kotkanpesässä Sorsasalon kalliolla, on totisesti jäänyt mieleeni. Mutta en nyt sentään väitä, että hänellä silloin VIELÄ oli ”yritteliästä energiaa” – olipahan vähän positiivisempaa, elämänuskoisempaa mieltä kuin sitten myöhemmin…

Maa on syntinen laulu sitten sarjassaan toisenlainen, vieläkin vaikuttavampi elämysten sarja. Taittui väkevä tahtomies, mutta työ tuli kyllä tehdyksi.

Kiven päivänä siirryttiin vaihteeksi Hämeenkyröön Tampereen kautta, missä aika heppoinen kirjallinen tilaisuus Sokoksen kahvilassa, selvittiin siitäkin. Kirjahan tuli laatikossa juuri sopivasti Kiven päivänä, joten täytyy siitä jossakin hiukan puhua. Ja kotoisaa oli tietysti keinahtaa Viehätyksen pinmeään pihaan, silmitellä kuukauden tauon jälkeen tätäkin residenssiä ja syksyn kirjavuutta pakkasaamusella. Muutama päivä tässä vierähtää.

Aurinko heittää kiilan Engelin aukiolle. Juhani Aho katselee jalustaltaan merelle levollisena kuten aina. Ykkösen raitsikka kolistelee kohti Kauppatoria. Ah Helsingin aamua.

Päässyt kunnolla taas Waltariin kiinni. Eilen Maaseudun Tulevaisuuden Stina Haaso tarjosi lounaan Elitessä ja kyseli kaikenlaista; olihan W lehden ahkera arvostelija 10 vuotta 1932-42 – yhteensä noin 600 juttua kirjoista ja teatterista. Siis varsinaisen työn ohessa: yhden kriitikon urakka sinällään. Tauno Palon pihvi piti kutinsa.

Sukellus nostalgiselle 60-luvulle illalla: Heartbeat ja Heimat 2 liikkuvat samassa ajankohdassa, edellinen brittein saarella, jälkimmäinen syvällä Saksassa. Erinomaisia sarjoja, ainoita joita haluan katsella. Edellinen sisältää humaanin julistuksen keveän pinnan alla, jälkimmäinen kyntää taiteen, neuroosien, porvarillisuuden, yhteiskunnan konventioiden monitasoista pohjamaata.

Mutta mikään ei voita Murnaun mykkäelokuvaa Auringonnousu, jonka Aki Kaurismäki valitsi iloksemme sunnuntain Teemaan. Mikä hurmaava elokuva! Voiko sitä enää mikään ylittää. No jaa, elämykset haalistuvat hämmästyttävän nopeasti. Murnau pitää saada uusintana kerran vuodessa.

Tänään Kiven päivänä käymme silakkamarkkinoilla, poikkeamme Tampereelle kirjatilaisuuteen ja suuntaamme nokan pitkästä aikaa Hämeenkyröön. Mitähän sinne kuuluu?

Turun kirjamessuilla oli kodikasta kuten ennenkin. Pidän Turun ilmapiiristä, mitä ei kai pitäisi tunnustaa. Marja esittelee kotikaupunkiaan nostalgisella lämmöllä. Marina Palace on uusittu varsin hienosti. Esiintyminenkin onnistui kohtalaisesti, oli hyvä haastattelija ja Kirjailijaliitto juhli 110 vuottaan hillitysti. Hauska tavata tuttuja, varsinkin Villa Karon monitaitoguru Juha Vakkuri ja Tallinnan hengetär Maimu Berg. Lisäksi hauskaa pöytäseuraa: Eeva Nikoskelainen ja Tiina Pystynen. Olihan siellä yksi vanha norssikin, Hannu Kankaanpää. Ja vilahti Istanbulin velmu matkatoveri Jukka Parkkinen, joka sai Anni Polva -palkinnon. Onnea!

Kuuntelin messulavalla kahta hyvää esiintyjää, Viktor Jerofejevia ja Erkki Tuomiojaa. Varsinkin edellisen teos Hyvästä Stalinista kiinnostaa, sen problemaattinen isäsuhde. Marja näppärästi ostikin kirjan hyvissä ajoin isänpäiväksi.

Luin Antti Tuurin Kylmien kyytimiestä. Kun osaa hyvin yhden kertomistavan, mitä sitä muuttamaan. Kuiva ironia, niukka sanonta ja pohjalainen heimotuntemus hallitsevat tässäkin varsin karmeaa aihetta. Kalevankankaan taistelut näyttävät valkoisten puoleltakin kaoottiselta ryntäilyltä. Sivuan samaa aihetta, vuoden 1918 tapahtumia valkoiselta puolelta vaihtuvammin eri kulmista omalla kirjallani Kuningasajatus, jonka haastattelijani Antti Korhonen oli lukenut oivaltaen ja kunnollisesti. Saa nähdä mitä jatkossa.

Kun puhuin haastattelussa vaihteeksi vapaussodasta, muuan turkulainen juristi tuli tästä kiittämään ja kirjaa ostamaan. Myönsi Väinö Linnan näkemyksen hallinneen meillä nyt puolisen vuosisataa, arveli aaltoliikkeen viimein liikkuvan toiseen suuntaan. Katsotaanpa.

Matti Vanhanen etsii yksityisyytensä rajoja oikeudessa, mikä kyllä ymmärrettävää. Mutta mitä mahdollinen ennakkotapaus vaikuttaa kirjoittamisen vapauteen vaikkapa muistelmissa? Asia voi vielä puhuttaa kustantajia ja kirjailijaliittoja.

Orientoitumista Sepänkadulla. Kotoisaa, jotenkin helppoa. Marja riehuu asuntoa kunnostamassa, hoidan annettuja tehtäviä kuuliaisesti.

Anja soittaa Otavasta. Haen kastajaiskappaleen romaanistani Kuningasajatus. Jäänyt jokseenkin mielestä kun kierrettiin etelän maita. Herkistävä jälleennäkeminen. Selaan hajamielisesti sieltä täältä. Kansi himmeän tyylikäs. Kolmas osa päättää yhden vaiheen isovanhempieni elämästä. Mukana muita tasoja valkoisten taistelusta 1918. Joka tapauksessa vähemmän kuvattu näkökulma paljon käsiteltyyn ajankohtaan.

Katson ahneesti televisiota kolmen viikon paaston jälkeen. Heimat oli taas hieno, Risto Orkon vanha Aktivistit (1938) yllättävän tiheä, miltei jännittävä. Samaa aikakautta olen kolmessa romaanissa käsitellyt. Tekijänkappaleet viipyvät, vuorossa ensin Turun kirjamessut.