Vuorokauden katselimme Istanbulia Marjan kanssa kaikessa rauhassa, muistuttelin viimekertaista käyntiäni syksyllä, yritin sen pohjalta opastella ja kertoilla. Kiertelimme Beyatzidin levollista aukiota, ajelimme Galataan, katselimme sillan satoja onkimiehiä, kävimme tervehtimässä kovan onnen majapaikkaani Pera Palasia, mikä viimeksi keskellä yötä kovin kourin tyhjennettiin. Alumiinilevyt tukkivat vieläkin ikkunat, maineikas hotelli kuollut, mitään ei tapahtunut. Solimanin moskeijassakin kävimme, Marja reippaasti liina silmillä ja paljain jaloin.

Kävelimme Peran pääkadun päästä päähän, Taxim-aukiolla katselimme Mustafa Kemalin mahtipontista muistomerkkiä. Atatürkistä ei täällä pääse missään eroon. Aurinko paistoi, oli helteistä, ajelimme raitsikalla, söimme Baranin poikien ruokalassa lähellä Sultanahmetia. Tuli niin muistorikas ja lämmin olo ja Marjakin innostui heti tästä kaoottisesta kylästä.

Mutta kun Waltari-seuran aktiivi ryhmä rymähti paikalle sunnuntai-iltana, ohjelma olikin heti kiinni. Sieltä niitä tuli, Ari ja Kirsti kärjessä, Jukka Parkkinen, Pultsi ja Kirsti Waltari, samoin kouluneuvos Kirsti ja monia muita, Annelin pontevasti luotsaamina. Olimme aulassa arvokkaasti vastassa. Hotelli täällä Stambulin puolella, hyva sijainti yliopistoalueella. Heti mentiin tuloillalliselle Galatan kalaravintolaan. Kaarina Salan kanssa puhelimme Waltari-tutkimuksen lähdeongelmista. Sain muutaman hyvän neuvon.

Sen perästä onkin ollut yhtä rundailua bussilla ja ilman, kiihkeän taukoamaton ohjelma, joka vei basaariin ja hamamiin (sulttaani Solimanin aitoturkkilaiseen saunaan), kauas Bursan perille, sulttaanien haudoille, Bosporin risteilylle, uuden kaupungin kukkulalle missä tavattiin hollantilaisia muuttohaukan staijaajia. Sitä paitsi suosittu hääparien lempimiskohde, Ari (rovastimme) alkoikin hommata meille imaamin siunausta. Ja viimein jopa Edirne Kapin eli Porta Romanan ohi suhahdimme: siitä Mehmet eli Muhammed II tuli lapi 1453, kun Konstantinopol vallattiin.

Ainoa murhe onkin se, että matkan varsinainen kohde, Mika Waltarin Istanbul, uhkaa tässä rytyytyksessä jäädä sivuseikaksi. Istumme mukavissa ravintoloissa (Ramadan onneksi hillitsee liikaa ilakointia) ja harrastamme basaareissa oppaan johdattamina kaunista turhuutta, se myönnettäköön ja sehän menee Waltarin henkeen hyvin. Mutta rajansa on turismilla ja ruuhkabussissa istuskelulla, vaikka Arin ja Parkkisen remuisa joukko pitääkin iloa yllä takaosastossamme. Sekä suomalaiset että paikalliset oppaamme ovat hiukan helisemässä joukkueemme kanssa. Mutta nyt on ryhdistäydyttävä ja ryhdyttävä tutkimuksiin taas. Säät suosivat, vain maanantaina hiukan tihuutti.