Roomassa piti vain istahtaa, vähän kävellä, mutta riensimmekin paikasta toiseen.

Marja kekkasi John Keatsin museon ja kuolinhuoneen espanjalaisten portaitten kupeella; samassa huoneistossa Axel Munthe piti vastaanottoa. Kiintoisa löytö. Löysimme uudelleen myös Basilica St Clementen Colosseumin takaa, mutta tämä Rooman vanhin kirkko (lattioiden alla) ei ollut auki. Waltarin lempikirkko aikoinaan, olen siinä kerran käynyt, en silloinkaan pohjakerroksessa. Mutta olihan vaikuttavaa ottaa vermutit kuun paisteessa Colosseumin kupeella. Jatkoimme istuskelua Piazza Navonalla kaiken markkinahälyn keskellä, silti tunnelmaakin.

Olisin mieluusti kokeillut onneani uudessa yökerhossa Via Veneton vaiheilla, mutta vahingosta viisastunut vaimoni ei ollut aiheesta innostunut, joten enpä lähtenyt minäkään yöllä seikkailemaan. Kun muutama ystävällinen sielu on pahoitellut viimekertaista ”ryöstöä” Milanossa, lohduttakoon heitä tieto, etta kyse oli vain kiskurimaisista hinnoista ja huijauksesta olemattoman ohjelman suhteen. Ei mistään pahemmasta, onneksi toistaiseksi.

Aamulla ehdimme rauhassa käydä Pietarinkirkossa, missä ei nyt ollut tungosta, vaan rauhallista, jylhää. Pietarin varvas on päällystetty suudelman kestävällä tohvelin näköisellä suojuksella!

Kohta kone nousee Ateenaan.