Lasketeltu Italian kaunista vuorimaata alas saappaanvartta Milanosta Orvietoon ja nyt Sorrentoon. Rautatiet toimivat hyvin ja aikataulussa, kuinka Suomessa?

Sanovat Milanoa kuivaksi muodin ja kaupan kaupungiksi, panemme vastalauseen. Duomo ja aukio sen edustalla, kävely kirkon katolla panevat jo hengästymään. Tietysti katselin paikkoja Waltarin silmin, katsastimme jopa suosikkiyökerhonsa Porta d’Oron joka lienee kovasti muuttunut, meidät puhdistettiin rahoista miltei mafiatyyliin. Mutta La Scalan baletti Don Quijotte korvasi pienet aineelliset menetykset loisteliaalla tanssilla a la Nurejev.

Orvieto on vanhastaan tuttu kylä vuoren harjanteella, hauska oli uusia tuttavuus. Marja ihastuksissaan Waltarin hotelli Realessa (retroa 50-luvulta) ja kapeilla kujilla, Piazza del Popolon markkinoilla, vuoren sisään kaivetuissa luolastoissa, etruskimuseossa ja lopulta tyylipuhtaassa trattoriassa.

Junassa keinahdettiin edelleen tänne Sorrentoon, uusi paikka kummallekin mutta miksei joskus palattaisi. Luemme Marja suomeksi ja minä ruotsiksi Axel Munthea tietysti, sillä huomenna purjehdimme Caprille ja kiipeämme San Michelen harjanteelle. Helteet jatkuvat, iltapäivä sujahti Villa Marian uima-altaalla, pienillä ostoksilla ja laiskasti lueskellen. Niin, tämähän on häämatka, kohta asetumme kunnolla lomailemaan ja vapaudesta nauttimaan kunnes tutkimukset taas kutsuvat.

Terveisiä kotiin viilenevien syyssäiden kourissa eläville, taloa ylläpitäville. Kestokykyä ja reipasta mieltä!