Mitä nyt, Matti Wacklin rykäisee asiaa Aamulehden alanurkassa: koskas Pyynikille saataisiin taas kunnon teatteria? Kas siinä hyvä kysymys.

Huittisten Ryti-ooppera alkoi kiinnostaa jo kun Anssi Hirvonen siitä eilen puhelimessa raportoi, ja tänään luemme lehdestä lisää. Ei mikään yksiselitteinen menestys näköjään, mutta odotuksia herättävä tapaus. Mentävä katsomaan. Kunpa löytyisi näiltäkin main laajakulmainen tuottaja, joka innostuisi oopperasta. Sekä anteliaita sponsoreita. Aihe olisi täällä valmiina.

Helteisen aamun aurinko höyryttää sateen kastamia peltoja. Lumoavaa nousta tällaiseen päivään. Olemme kumpikin valvoneet, ehkä käymme hiukan ylikierroksilla. Kiitollisessa muistissa vielä eilinen Myllykolun ensi-ilta; tuntui kuin usko olisi palaamassa kovan onnen kesäteatteriin. Siljan ja Alman Kuohu on kuin uusi puhdistava alku.

Sitten luotettava tuttu kertoo lukeneensa Ryti-oopperan libreton ja pitäneensä vanhan kertauksena. Hm, kuka jaksaa kuunnella hyvänkään laulajan synkkää monologia puoltatoista tuntia, hän ihmetteli. Lykkäämme Huittisiin menoa, ehtiihän tuon syksymmälläkin. On vähän kiireitäkin.

Sen sijaan tv-sarjan Ryti oli illalla vaikuttava Pertti Sveholmin hahmossa. Hyvin kirjoitettu sarja, vain hivenen ylidramatisoitu kuten kai pitääkin. Ribbentrop-allekirjoitus kieltämättä nerokas juoni, joka koitui raskaaksi Rytille. Vielä 70-luvulla häntä pidettiin varsinaisena päärikollisena. Hyvitys on myöhäinen mutta sitä täydempi.

Kirsti Mäkisen kanssa jälkipuintia Vammalasta; naurupäivien menestys yllätti tekijänkin. Kuulen vasta, että Petri Tamminen on pitänyt lauantaina hämmästyttävän esseemuotoisen puheenvuoron miehen naurusta. Sepä jäi meiltä kuulematta. Varmasti ilmestyy pian jossakin.

Lenkillä ja uimassa lempeässä ilta-auringossa. Maailma ei tästä enää kaunistu.