Hektinen loppuviikko: Marja muutti meille, suuri tilintarkastusjuhla Ikaalisissa, Alma ja Eeva-Liisa pyörivät Myllykolun näytelmää valmistellen, Katariina Romppainen pistäytyi haastattelemassa, media virkeänä, Pyynikillä ensi-ilta ja Kapa ilmaantui taas kuvaamaan. Kaiken keskellä romaani tuli loppuun katsotuksi ja lähetetyksi.

Olemme kyllä hämmästyneet Pyynikin esityksestä, lähinnä siitä että tämä ystäväni Heikki Luoman Mooseksen perintö (tv-sarjan live-uusinta) näytti uppoavan ihmisiin niin täydestä. Kun se ei meitä jaksanut huvittaa juuri ollenkaan, niin liioiteltua ja karrikoitua oli satiirin yritys, niin äärimmäisen simppeleitä nauratuskeinot. Ehkä vika oli meissä.

Tänään luemme Aamulehdestä, että mopolla kännissä kaahaava kanttori kuuluu jo komedian historiaan! Me kun kiusaannuimme joka kerta kun tämä kiljukaula näyttämölle päräytti sekoilemaan. Siis mikään ei ilmeisesti huvita suomalaisia enemmän kuin humalainen kohellus: mitä kohelimpaa sen palkitsevampaa.

Liian pitkä esitys oli tuottanut tiivistystuskia niin että ohjaus oli unohtunut, ainakin henkilöiden osalta: jokainen huusi minkä jaksoi yksiviivaisesti ja vailla turhia vivahteita. Tyhjät kohdat korvattiin kiivaalla autoilulla.

Hiljainen hetki Pyynikin menneiden vuosikymmenten merkittäville esityksille: klassikoita Shakespearesta Linnaan. Kiitollinen muistolause Jukka Kajava-vainaalle, joka ne aina pani paikalleen, niin hyvät kuin huonot.

Tunnen liiankin hyvin ne talousvaikeudet, joista Pyynikin kunniakkaan ohjelmiston roima nykykevennys sai alkunsa, mutta ei sekään oikeuta näin pitkään jatkuvaa alennusmyyntiä vai kuinka. Siitä on se seuraus, että yleisö tottuu limboihin eikä osaa enää parempaa kaivatakaan. Pitäisikö ottaa tauko kesäteatterien katsomisessa.