Ike Kanervan päivä, siellä poika säteilee Condoleezza Ricen kanssa. Miten onkin ollut viime aikoina takkuilevaa tämä suhde Yhdysvaltoihin. Kekkonen jo avasi linjat Kennedyn kanssa, ja sen jälkeen useimmat USA:n presidentit ovat vierailleet jopa Suomessa, Johnson varapresidenttinä, lisäksi ainakin Ford, Reagan, Bush sr ja Clinton kävivät täällä.

Jos Condoleezza tosiaan tulee Turkuun, uskomme että Ike ja Sedu Koskinen järjestävät hänelle kunnon bileet. Juhlittava Iken sanoin ”yläkvarttaaliin”.

Uusi tv-ohjelma puhui Remarquen romaanista Länsirintamalta ei mitään uutta, mutta keskustelu oli pettymys. Kun vanha kunnon Linkola tapansa mukaan kärjistää, eikö toisten tulisi edes vähän panna vastaan eikä hövelisti nyökytellä. Mitä pasifismi olisi auttanut isänmaatamme 1939? Ovatko suomalaiset Afghanistanissa muka sotimassa? Onko meillä militarismi tosiaan nousussa, kun varuskuntia lakkautetaan. Kysykää edes.

Sen sijaan Paasilinnan Jäniksen vuoden uusin versio Komediateatterin pihalla oli odotusten mukainen ensi-illassaan: pikkunäppärä, tyyppikomiikkaa korostava, luonnonläheisyyttä pikemmin hylkivä. Tämän tyylilajin toi Kotkaniemi meille Agapetuksillaan. Paasilinnan aikanaan huima oivallus Kekkosen vaihtumisesta vuoden 1968 vaiheilla vesittyi perusteellisesta käsittelystä ja osoitti idean kuluneen jo käytöstä. Lopun karhunhiihto oli myös aika hölmö, mutta jänis (Elsa Saisio) varsin hurmaava.

Tuli mieleeni, että teatterit voisivat sopia, ettei missään enää laulettaisi rintamasuunnassa yleisölle reippaita lauluja, mutta peruin samassa: nämä ovat hyviä taukoja ajatella muita asioita.