Erkkola avattiin Tuusulassa, sympaattinen pieni tilaisuus. Tähän asti J.H. Erkon surumielisen mahtava huvila on ollut yksityisessä omistuksessa, nyt Tuusulan kunta sai sen käyttöönsä Aatos Erkon säätiön suosiollisella avustuksella. Entisöinti vaikuttavaa, hirret näkyvillä, tunnelma ehostunut siitä kun Asikaisen aikana talossa vierailin. Talosta tehdään kirjallisen elämän keskus, mikä kuulostaa kieltämättä komealta, lisäksi harrastetaan musiikkia, kuvataiteita ja teatteria. Kunnianhimoista ohjelmaa selosti kunnanjohtaja, joka kirjoittanut ylioppilaaksi Hämeenkyrössä. Eipä tarttunut häneen onneksi kyröläinen nihkeys.
Maljojen ja puheen jälkeen nähtiin alakerran pirttiin sovitettu kamarinäytelmä Murhelintu, kirjoittanut Heikki Lund, tuottanut KUT eli Keski-Uudenmaan Teatteri. Positiivinen yllätys! Näytelmä kuvasi Erkon viimeisiä vuosia Erkkolassaan, suhdetta veljeensä Eeroon ja epätoivoisia suhteitaan nuoriin naisiin. Se on kauttaaltaan asiantuntevaa tekoa, hyvin tutkittu ja uskottavalla kielellä kirjoitettu. Seppo Halttunen oli erinomainen J.H. Erkko, epäuskossaan tuskainen, pettymyksiään raivoava ja samalla korkealla liitävä, aatteeseen ja kansaan uskova. Heikki Lund esitti hyvin tervehenkistä vastavoimaa, elämänhaluista Eero Erkkoa. Mira Kivilän rooli oli hauska keksintö: monihahmoinen nainen, milloin palvelija, milloin karkaava rakastettu, milloin Suomi-neito, Erkon pysyvin rakkaussuhde. Sortovuosien Suomesta itsenäisyyden aavistuksiin.
Kun kiitin esityksestä tuli puheeksi, että sama joukko toteutti sen Keravalla nähdyn Elokuun Sillanpään romaanista, Halttunen ohjasi. Kuulin jotain sovituksen ongelmista, jotka eivät sellaisen teoksen kohdalla ole totisesti pieniä. Kesällä tekevät Agapetusta (Aatamin puvussa ja vähän Eevankin) Krapin maisemaan, pitäisikö mennä katsomaan.
Voiton päivän kunniaksi tutustuin Sota-arkiston tiloihin ja kokoelmiin, Waltaria tietysti jäljitin ja pääsinkin alkuun. Jatkoin SKS:n arkistossa, aina löytyy jotakin. Siellä on rauhallista, vähän sitä tutkijat näköjään käyttävät, tyytyvät pyörittelemään tekstejä teoriain lokerikkoihin.
Mitä on sanottava siitä, että viinipullojen kylkiin liimataan rumentavia varoituksia? Samalla hinta nousee. Niin kuin ei Suomen kansa tietäisi, että viina voi vahingoittaa terveyttä! Kohta kielletään parvekkeella juominen, haju voi leijailla naapuriin. Vaadin että uusien autojen kylkiin liimataan isot tarrat: auto on vaarallinen, pilaa ilmastoa ja voi aiheuttaa kolarin, jopa hengenmenon. Moni poika saa autolla enemmän vahinkoa aikaan kuin viinaa juomalla, varsinkin jos yhdistää nämä harrastukset.
Osuipa huoltoasemalla silmään Viva-lehden kannesta otsikko: Katri kiittää ex-miestä (!) jostakin, peräti uuden kulttuurimaailman avaamisesta. Vähän liioittelua, kiitos vain. Kivoja matkoja ja kokemuksia meillä oli, keskustelujakin, tuskin alkuun päästiin kun jo… Samalla autossa kuuntelin kun muistelit radiossa Millstreetin viisumatkaa, kovin olit nyt läsnä. Viisuhuminasta en päässyt osalliseksi Helsingissä, kun täytyy palata maalle kirjoittamaan. Sain kutsunkin Turkin kokkareille, en ikävä kyllä ehtinyt. Tulihan niitä silloin kolutuksi riittämiin.
Samalla matkalla satuin onneksi kuulemaan Anna Žiguren ja Jukka Rislakin mainion haastattelun Jurmalasta. Ihailtavaa toimintaa kuinka he kamppailevat oman maisemansa puolesta ökyrikkaita uudisrakentajia ja kunnallista korruptiota vastaan. Ajelin vuosia sitten katsomassa heidän taloaan ja uimassa upealla hiekkarannalla, kannattaa sen puolesta taistella. Heillä on eversti puolustusrintaman organisaattorina! Minun mutinani täällä sillanpääläisen maiseman puolesta on sen rinnalla yksinäistä näpertelyä, mutta samalla asialla ollaan. Muutenkin työteliäitä tyyppejä, Jukka on näköjään noussut merkittäväksi latvialaiseksi vaikuttajaksi Annan rinnalla. Potkuja ja kannustusta heille!