Arthur Miller: Kauppamatkustajan kuolema TTT:n Kosti Elo -salissa. Ohj. Sirkku Peltola.

Jotta ei jäisi kokonaan, nähty viimeisessä esityksessä. Onneksi nähtiin. Ehkä pitäisikin katsoa vain huipputeatteria, parhaita näytelmiä. Paljon olen laiskotellut viime aikoina teatterin suhteen, mutta tämän laiminlyönti olisi ollut suuri virhe.

Vain muutama kommentti. Kun tuntee ja tietää Esko Roineen, eri yhteyksistä, kaikkine keinoineen ja vitseineen, ei voi kuin hämmästellä: unohdin aika ajoin, kuka näyttelee. Katsoin Willy Lomania, hänen illuusioitaan ja romahduksiaan. Hänen sinnikkään toivorikasta tragiikkaansa. Se jos mikä on ihmetyö, enintä mitä kai näyttelijästä voi sanoa: hänen oma henkilönsä katoaa, unohtuu. Hän sulautuu täysin rooliinsa.

Eikä yhtään jäänyt jälkeen Tuire Saleniuksen loistava, syvällinen, rehellisesti riipaiseva Linda. Hänen arkinen huolehtivuutensa, hänen tarkkanäköiset totuudenpuuskansa. Ei kai voisi paremmin tulkita. Pojatkin erinomaisia, kumpikin. Tommi Raitolehdon Biff jäi mieleen pitkäksi aikaa. Niin ja kohtaus Howard Wagnerin toimistossa: tätä päivää, täysin palvelleen kaupparatsun potkaiseminen loppuun kuluneena. Moni tunnistaa itsensä, jonkun tuttavansa.

Kun vertaa viimeksi näkemiini muistikuviin Turusta ja Helsingistä: kyllä tämä oli rikkain, vivahteikkain, täyteläisin Kauppamatkustaja. Ihme että se Turussa sentään toimi suurella näyttämöllä ja sitten tässä pienessä nurkassa, minimaalisin kalustein. Helsingissä tähdet esittivät itseään (Salminen, Forssell), vain Santeri Kinnunen (Biff) herättää muistikuvia. Olisipa aikakone: näkisi Tauno Palon saapuvan näytelaukkuineen Kansallisen Pienen näyttämön sivuovesta…

Eniten ihailin taas tekstiä, Millerin näytelmää. Kuinka on hienosti kirjoitettu, syvälle nähty, pessimistinen, traaginen, silti kohottava. Miten terävästi kuvaa ja kritikoi, ihmiskohtaloiden kautta, kaupan, pakollisen menestymisen ideologiaa – sitä mikä nyt liehuu ylimmillään. Käytiin taiteen perimmäisten keinojen äärellä.

Kiitos tästä esityksestä. Kuinka monesti olen poistunut talosta pettyneenä, laihoin evästyksin. Tästä lähdimme rikastuneena.

Mietteeni Sillanpään Elokuun oopperamahdollisuuksista saivatkin vastakaikua, eivät tosin Hämeenkyröstä (paitsi joku nimetön, helposti tunnistettava tölväisy, juuri tällaista täällä on). Mutta muutama kaukaisempi lukija ilahtui jo ennalta, ja nyt innostuin itsekin uudelleen, librettohan on tuossa hautunut. Yhteydenotot rohkaisevat: meidän muhkea, äsken Tuomiokirkossa konsertoinut tenorimme Anssi Hirvonen, täälläkin urakoinut ohjaaja Tapio Parkkinen sekä ainut kyröläinen tuottaja-visionääri Kauno Perkiömäki oivaltavat heti mistä on kysymys, mitä mahdollisuuksia hanke tarjoaisi. Kaunon mökillä tätä puhuttiin jo viime suvena, mutta usko ei vielä vahvistunut. Tunnemmehan sarvipäät. Pidämme piakkoin palaverin säveltäjämestarin kanssa. Katsotaan sitten mikä kunta oopperan ottaa. Laitilansalmea silmäilemme ensimmäiseksi.