Utvandrarna. Farnaz Arbabin vapaa sovitus Vilhelm Mobergin romaaneista.

Riksteaternin vierailu TTT:ssa.

Aika hämmentävä kokemus. Voin kuvitella sovittajan suuren idean: maahanmuuttajana hän huomaa, että maassa on kirjoitettu suuri eepos aikaisemmista oman kansan maastamuuttajista. Käännetäänpä se toisinpäin ja siirretään nykyaikaan! Ruotsalaisten sankarit Karl Oskar ja Kristina, meidän Koskeloihin verrattavat, tulevatkin Bosniasta kuorma-auton kontissa Ruotsiin. He puhuvat sekaisin serbokroatiaa ja ruotsia, muut tarvittaessa kontinkieltä, jotkut opettelevat englantia.

Että siis nykyruotsalaiset katsovat, miltä tuntuu tulla Ruotsiin pakolaisina – mutta 1800-luvun motiivein ja kokemuksin. Mobergilta lainataan soveltaen sentään muutama kohtaus ja taustatekstejä, jotka nekin lopussa päivitetään 2000-luvulle.

Syntyy karua, puhuttelevaa, riipovaa nykyteatteria nykymaailmasta historiallisin laahuksin.

Mutta sopii kai kysyä, mitä ne paljon kiistellyt tekijänoikeudet tässä sovituksessa painavat. Kun saadaan kyllin trendikäs idea, kirjailijan alkuteos on vapaata riistaa. Mobergilta ei voi enää kysyä, mutta voisi hän kannattaakin, olihan kova oikeudenmukaisuuden puolustaja ja sinnikäs demokraatti kuningaskunnassa. Mutta silti. Eikö hänen kirjallisella eepoksellaan (Maastamuuttajat, Maahanmuuttajat) ole mitään oma autonomiaa, omaa rakennetta ja luonnetta. Esityksessä on Mobergin tekstiä ehkä 5%. Silti hänen nimensä komeilee ohjelman kannessa.

Kirsikka Moring on sitä mieltä, että tällaista esitystä ei voi tehdä Suomessa. Niinköhän. Ehkä Linnan Pohjantähti vielä valjastetaan palvelemaan jotakin suurta meidän aikamme murrosta. Miten olisi Koskelan Akseli katkeroituneena pienyrittäjänä, joka menettää omaisuutensa pankkikriisissä 1990-luvulla. Siitä vain sovittamaan.

Tämähän ei ole mitään kuvitelmaa. Kuuluu huhuja, että muuan nerokas ohjaaja aikoo kirjoittaa Nummisuutarit uusiksi omalla kielellään Tampereella. Minusta tällainen on puhdasta barbariaa innovatiivisen luovuuden pettävässä sumuverhossa. Kävisi jossakin yläasteen kevätjuhlassa.

Asiasta puhuen: kun ruotsalaisten esitystä vertaa meidän tv-sarjaan Poikkeustila, näyttää siis siltä, että kansankodin pakolaiskeskukset ovat tylyjä keskitysleirejä ja meidän vastaavat varsin eloisia viihdytysareenoita. Näinköhän on?