Kaikki lapset seuralaisineen syömässä lammasta, joka onnistui marinadissa ja leivinuunissa yli omienkin odotusteni. Marja mainio emäntä. Oikein juhlavaa ja hauskaa.

On vapauttavaa kun voi katsella lasten ratkaisuja, kehitystä, ilman että täytyisi niihin yrittää puuttua. Tässä tahdon poiketa omista kasvattajistani, kiitos heille hyvästä tahdosta.

Toisena pyhänä suuntasimme Turkuun, missä juhlittiin Agricolaa – jo aamulla messussa, jota sai seurata tv:stä. Pääjuhla oli rakennettu eloisasti ja joustavasti Konserttitalossa, kulki hieman vaan ei liian lapsenmielisesti Mikaelin eri roolihahmojen kautta kieleen ja nykypäivään, unohtamatta tässäkään kansainvälisyyskasvatusta. Viittomakielinen kuoro oli liikuttava. Puheenvuorot rajattu lyhyiksi, jutusteleviksi, vain valtioneuvos Uosukainen sai pitää oikein pienen puheen. Sattuvaa sanontaa, vain pääjohtaja L onnistui kielijuhlassakin tekemään kielivirheen (”alettiin kehittämään..”) – liikaa virkahenkilöitä, kirjailijat ja kääntäjätkin puuttuivat. Lopussa Erkon Kansalaislaulussa näkyi yleisön tottumattomuus: kertosäkeet ohitettiin.

Muuten, juhlan näppärä käsikirjoitus oli Tytti Issakaisen, Vihan päivien tekijän. Kuka lienee tämä ehtiväinen nainen. Törmäämme häneen jatkuvasti.

Onkohan missään kaivettu esiin Haavikon näytelmää Agricola ja kettu? Olisiko se ulkopoliittisilta osiltaan vanhettunut? Muistan Sinisalon ja Kahran taannoin Kaupunginteatterissa, ovela näytelmä. Olikohan Holmbergin ohjaus. Teatteri ei tänään puutu vahingossa poliittiseen, ei historiassakaan. Vai tuleeko mieleen.