Aivan päihdyttävä kevät. Pyöräilty, katseltu lintuja, kuultu joutsenia.

Tänään alkoi jalkapallokausi ulkona, ennätys sekin. Ammuin viisi rankkaria sisään, mikä on tähän merkittävä Matti Pitkon pyynnöstä. Viime vuoden maalikuningas jäi kolmeen, Asko sentään ampui neljä. Me talviharjoitelleet olemme kovassa kunnossa. Vielä verrymme rankkaan kisaan kunhan kesä ehtii.

Vepan baarissa (kirjoitan ennen kuin Pitko ehtii) rovastimme kalpeni, kun ehdotin, että kirkonmiehet voisivat kieltäytyä yhteistyöstä yleensä seurakunnan naispuolisten työntekijäin kanssa. Sakari kuiskasi varovasti, etten tiedä kuinka totta puhunkaan. Mutta tätä ei ehdottomasti julkisuuteen, muuten meille tulee tupenrapinat.

Ihailimme Väyrysen väsymätöntä venkurointia. Kuka ennustikaan että saadaan räiskettä politiikkaan, kun Paavo astuu taas areenalle. Mikä vahinko, että joutuu ilmeisesti palaamaan korvat luimussa Brysseliin. Politiikkaa ei voi seurata vain Matin ja Merikukan varassa, tarvitaan jotain järeämpää, ja siinä Paavo olisi ehtymätön temppumestari.

Kuka kaipaa älykästä rentouttavaa kirjallisuutta, lukekoon Graham Greenea ja W. Somerset Maughamia. Molemmat hiukan sukua Waltarille: liian taitavia ja viihteellisiä kelvatakseen korkeakirjalliseen kaanoniin. Luin ilokseni Greenen Inhimillisen tekijän ja Kunniakonsulin, aina joskus Maughamin taiturimaisia novelleja ja nyt Kirjavan hunnun, kun siitä on tullut uusi elokuvaversio. Pitäisikö katsoa? Muuten kaikki aika oman työn kimpussa. Tämä on juuri sitä parasta aikaa, vaarana liiankin lentoisa kiito.