Olihan paljastava keskustelu Hämeenkyrön valtuustossa illalla.
Odotetusti valtuusto myönsi kaavoituksen tulevalle jätteenpolttolaitokselle. Kansanäänestys ei tämmöisessä mitään paina. Mutta perustelut pysäyttivät.
Koko asia on ollut alusta saakka harvinaisen selvä. Keskustelussakin ilmeni, ettei kukaan tosissaan jätteiden polttoa vastusta, niin fundamentalistista vihreää ei valtuustossa olekaan. Kysymys on vain todella epäonnistuneesta paikasta ja asian kehnosta valmistelusta.
Vastustavalla kannalla on ollut jo vuoden verran esittää paljon tietoa, tutkimusta, faktaa polttolaitoksen haitoista kauniin puhdasvetisen järven rannassa aivan asutuksen tuntumassa. Kannattavalla puolella on vain yksi uskonvarma perustelu: ellei laitosta tule, tehdas kaatuu. Mitään yksityiskohtaista faktaa ei tämän tueksi ole esitetty eikä voidakaan esittää. Tutkimattomat ovat teollisuuden tiet tätä nykyä globaalissa maailmassa.
Näistä asemista kajauteltiin puheenvuoroja parisen tuntia, lopputulos odotettuakin selvempi: kaava tehdään äänin 21-14. Jokainen ryhmä taisi mennä halki jostain kohdin, keskusta ja kokoomus kuuluvimmin.
Tässä sitä ollaan. Harvinaisen selväksi tuli sekin, ettei luonnon suojelulla tai maisemallisilla seikoilla ole mitään merkitystä, kun asumisen arvoja pannaan puntariin. Kulttuurimaisema on tässä yhteydessä miltei kirosana. Kun uskotaan, että kyse on työpaikoista ja leivästä, kaikki muu saa väistyä. Vaihtoehtoja sijoituspaikasta ei ole edes tutkittu saati kunnolla esitetty. On ikään kuin ylhäältä tullut varmuus, että ellei koko eteläisen Suomen jätteitä polteta Hämeenkyrössä, täällä alkaa työpaikkojen joukkokato. Olisiko tämä pikkuinen paperirulla Hämeen Hälläpyörän partahalla siis väkirikkaan etelä-Suomen jätteiden varassa? Näin yksinkertainen asia ei voi olla.
Nostin hengessäni hattua muutamalle komean retoriselle puheenvuorolle, ennen kaikkea Eero Norokorvelle, joka tuntuu sisuuntuneen todella jätteenpolton hätäisestä bisnesluonteesta. Mitään perustavaa valtakunnallista suunnittelua ei ole ehditty aloittaakaan. Aikalisä ainakin olisi tässä tilanteessa rauhoittanut mieliä ja antanut aikaa ajattelulle ja lisäperusteluille. Mutta ei muuta kuin hirveä rekkaralli käyntiin ja jätepilvet taivaalle, muuten tulee turmio. Pitkässä maassa riittää kuljetettavaa, satojen kilometrien reissuja, melua ja liikenteen uhkaa, väsyneitä kuskeja, pakokaasuja taivaalle mustin pilvin, jätetä sinne ja tuhkaa takaisin. Saavat siinä espoolaisten roskapussit kallista kyytiä ja ilmasto sen kun sakenee.
Oikein kirkastui, kuinka tyhmältä piipitykseltä kuulostivat tässä henkisessä ilmastossa puheet maisemasta ja kunnan imagosta ja siitä kirotusta kulttuurimaisemasta, josta on tullut rasite ja arvoton taakka. Kunhan perässä retuutetaan. Semmoinen on henki, että kaava pöytään ja heti – kyllä ne ympäristö- ja muut sotkut sitten aikanaan jotenkin suttaantuvat. Ja jolleivät suttaannu, niin mikäs siinä auttaa. Pääasia että ruljanssi jatkuu ja rulla pyörii. Vaan kuinka kauan, oli siellä jätteitä energiana tai sitten ei. Jokainen aavistanee sisimmässään senkin, ettei pieni tehdas ainakaan energian hintaerotukseen kaadu – ihan muut tekijät siinä jylläävät. Eikä niihin vaikuteta kunnan valtuustossa eikä ainakaan kansanäänestyksellä.
Niinpä, eikä mikään yllätys ollut sekään, ettei Katariina Pylsyn heiveröinen aloite Sillanpääntien päällystyksen kiirehtimiseksi saanut ainuttakaan kannatusta. Enpä ole siitä niin pahoillanikaan, mutta yleistä henkistä ilmaa sekin äänettömyys vahvisti. Onneksi kukaan ei sentään lausunut hirveintä mörköä, tuota vastustettavaa käsitettä ”sillanpääläinen maisema”. Se vielä olisi puuttunut.
Sitä paitsi, eräs valistunut arvaus: ei sitä polttolaitosta koskaan sinne järven rantaan laiteta, jos vähänkään terve järki ja vesilaki voimassa pysyvät. Ken elää se näkee.