Veijo Meren Manillaköyden ilmestymisestä 50 vuotta. Kirjailija oli edelleen hyvässä vedossa Otavan tilaisuudessa. Kuvitettu laitos ilmestyi. Kun sitä selaa, palaa tuoreena mieleen opiskeluaikojen lukukokemus. Silti Linna jyrää sotakuvauksissa; elävä ihmiskuvaus tarttuu kollektiiviseen mieleen toisin kuin hirtehinen jutuniskentä.

Edestakainen lentomatka Savonlinnaan perjantaina heilahti kevyesti; perillä esitelmä aiheesta ”Waltari ja orientti” Osmo Pekosen järjestämässä sarjassa kirjastossa, isäntinä Tietokirjailijat. Yleisöäkin venäläisestä lumipyrystä huolimatta. Kysymys tiukkasi, miksi bysanttia on kuvattu meillä niin vähän. Aiheellinen pohdittava, eipä Waltarin aikoina islamkaan ollut muodissa.

Iltapala Pietari Kylläisessä viritteli monia hankkeita lähinnä Pekosen ehtymättömästä ideapankista.

Isän siunaustilaisuus muodostui ehyeksi ja lämpimäksi suvun kesken. Pastori, tri Ermo Äikäällä on omakohtainen tuntuma pitkään isäsuhteeseen ja suhtautuminen sen mukaista, ajatukset aidosti läsnä. Lassi Logren soitti koskettavasti Konsta Jylhän Vaienneen viulun ja Anssi Hirvonen kajautteli komeasti Merikannon hengellisiä lauluja. Oltiin Johanneksen kirkon perinteessä syvällä, sehän oli perhekirkkomme, myös Oskar Merikannon ja Tauno äikään työpaikka.

Hyvä muistotilaisuus jättää keventyneen, kiitollisen, onnellisen haikean jälkitunnelman.

Nähty kaksi ylhäistä merkkiteosta, Paciuksen-Topeliuksen Kaarle kuninkaan metsästys oopperassa ja The Queen elokuvissa. Edellinen kunnolla punottu juonitarina kauniiden sävelten siivittämänä (pakollinen modernisointi paikoin tuntui turhalta), jälkimmäinen hieno, sisäistynyt, tyylikäs kurkistus vallan verhojen taakse. Dianan draaman käsittely ei varmasti pääty vielä tähän. Helen Mirren ansaitsee Oscarin ja myös Tony Blairista syntyi hauskan ketterä pääministeriprofiili.

>Kirsti Mäkisen Lollot ja kollot julkistettiin Otavassa maanantaina Runebergin päivänä, suomalaista naapurihuumoria, johon on vielä rauhassa palattava. Tilaisuus runsas, tekijä esitteli kirjaa jäntevästi, kiinnostavasti; alkoi tuntua että vanha aihe onkin ajankohtainen näissä kuntaliitosten kahinoissa. Jopa Kyrön sarvipäät saavat ansaittua huomiota. Paljon tuttuja, kiva tunnelma. Kirsti aloitti mediarumbansa näkyvästi.

Runeberg vaihteeksi hyvin esillä. Juhani Lindholmin uusi suomennos Vänrikeistä huomattu, Teivas Oksalakin jyrisi radiossa ja Pertti Lassila ja kumppanit keskustelivat henkevästi iltapäivällä. Marja laulatti koulussa kaikki Sven Tuuvan 28 säkeistöä ja oppilaat pyysivät heti uusintaa! Niinpä minäkin poikkesin pitkästä aikaa Litteratursällskapin juhlaan yliopiston juhlasaliin, saaliina Carina Burmanin säkenöivä juhlaesitelmä neljän kirjallisen naisen vaiheista sekä Christina Indrenius- Zalewskin lausumaa Weckselliä. Moderni musiikki raotti juhlan pönötystä.

Ja sitten vain isän uurna Malmin sukuhautaan kiljuvassa pakkasessa (liitän oheen muistokirjoituksen) ja Ainon kanssa jälkitunnelmointi, minkä jälkeen hurautus Kyröön; täällä kissa vetreänä hengissä, ruokinta ja posti hoidettu, talo paikallaan, lämpö kohtalainen. Vieläkin osanottoja; lämmin kiitos niistä. Katselin unettavaa vaalikeskustelua ja lappilaista poliisisarjaa, eilinen Länteen itään vahvana stalinismin kuvauksena mielessä. Uusi elämänkausi alkaa.